Vuosikertomus 2022
WinNovan toiminnassa vuosi 2022 jää historiaan vuotena, jolloin Satakunnassa järjestettiin kautta aikain ensimmäistä kertaa ammattitaidon SM-kilpailut eli Taitaja 2022. Oppimisympäristöjen uudistaminen ja tilatehokkuuden parantaminen etenivät suunnitelmien mukaisesti, ja mittavia hankkeita on edelleen meneillään eri paikkakunnilla. Koulutuksen laatua, suorituskykyä ja vaikuttavuutta mittaamme visio- ja operatiivisilla mittareilla, joiden kehitys on ollut pääsääntöisesti positiivista.
Tutustu sähköiseen vuosikertomukseen 2022 tällä sivulla. Aihealueet aukeavat haitarin otsikoita klikkaamalla. (Ensimmäinen versio julkaistu 1.3.2023)
Toimitusjohtajan katsaus vuoteen 2022
Suunta eteenpäin!
WinNovan toiminnassa vuosi 2022 jää historiaan vuotena, jolloin Satakunnassa järjestettiin kautta aikain ensimmäistä kertaa ammattitaidon SM-kilpailut eli Taitaja2022. Järjestelyt onnistuivat erinomaisesti, ja myös viiden miljoonan euron budjetissa pysyttiin. Opetus- ja kulttuuriministeriö osallistui kustannuksiin 50 prosentin osuudella. Tapahtuman myötä yhteistyö kumppanioppilaitoksena toimineen Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sataedun, alueen yrityselämän ja muiden sidosryhmien kanssa tiivistyi entisestään.
Lämmin kiitos siitä mahtavalle kisaorganisaatiolle!
Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan visiotavoitteena on olla Suomen paras ammattiosaamisen kehittäjä vuoteen 2025 mennessä. Tällä polulla Taitaja-kisat oli merkittävä etappi. Seuraava konkreettinen virstanpylväs tulee olemaan ammatillisen koulutuksen laatupalkinnon voittaminen. Oppilaitoksemme on osallistunut laatupalkintokilpailuun kolme kertaa, ja joka kerralla sijoituksemme on parantunut. Vuonna 2021 sijoituimme jo kolmen kärkioppilaitoksen joukkoon.
Koulutuksen laatua, suorituskykyä ja vaikuttavuutta mittaamme visio- ja operatiivisilla mittareilla, joiden kehitys on ollut pääsääntöisesti positiivista. Nämä mittarit tulevat viime kädessä kertomaan, olemmeko saavuttaneet visiotavoitteemme.
Ammatillisten tutkintojen suoritukset nousussa, mutta eivät yksinään riitä
WinNovassa suoritettujen tutkintojen ja tutkinnon osien määrä on kasvanut voimakkaasti viimeisten vuosien aikana, samalla kun valtakunnallisesti määrät ovat olleet laskussa. Vuonna 2022 ylitimme tutkintojen määrällisen tavoitteen (1 850 kpl) 113 tutkinnolla ja tutkinnon osien tavoitteen (13 500 kpl) 888 tutkinnon osalla. Vuotuinen opiskelijavolyymi on asettunut hieman alle 5000 opiskelijatyövuoden tasolle.
Ikäluokkien koot laskevat Satakunnassa, mistä syystä maakuntaan on saatava osaavaa työvoimaa myös muualta. WinNova pääsi vuonna 2022 hyvään vauhtiin ulkomaisen työvoiman kouluttamisessa alueen elinkeinoelämän tarpeisiin. Tämä toiminta tullee lähivuosina olemaan yksi voimakkaimmin kasvavista segmenteistä oppilaitoksessa.
Haasteiden keskellä rakennetaan uutta
Haasteitakin toki vielä on. Opintojen keskeyttämiset kävivät vuoden aikana aiempaa korkeammalla tasolla, mutta onneksi vuoden loppua kohti ne lähtivät uudelleen laskuun, seuraten koronapandemiaa edeltäneen ajan hyvää kehityskaarta. Yhteishaun vetovoimaluku laski edellisvuodesta, ollen kuitenkin edelleen tyydyttävällä tasolla. Opiskelijapalautteet ovat hyvää valtakunnallista tasoa, mutta palautteiden määrä pitää saada kasvamaan. Sama vaatimus koskee työelämäpalautetta, joka tuli rahoitusmittariksi kuluneen vuoden aikana.
Taloudellisesti vuosi 2022 oli haastava, johtuen Ukrainan sodan aiheuttamasta kustannusten noususta. Lisäksi muun kuin valtionosuusrahoitteisen koulutus- ja palvelumyynnin kehitys jäi tavoitteesta. Huolimatta siitä, että saimme merkittävän osan Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen myöntämästä rahoituksesta, tilikauden tulos painui tappiolliseksi. Yhtiön tase on kuitenkin erittäin vahva, minkä ansiosta hätäisiin talouden sopeuttamistoimiin ei ole tarvetta.
Oppimisympäristöjen uudistaminen ja tilatehokkuuden parantaminen etenivät suunnitelmien mukaisesti, ja mittavia hankkeita on edelleen meneillään eri paikkakunnilla.
Porissa WinNova ja Suomen Ilmailuopisto jatkoivat selvitystä ilmailuopiston päärakennuksen saneeraamiseksi oppilaitosten yhteiskäyttöön. Lisäksi Professorintie 5C:n vuonna 2021 käynnistynyt saneeraustyö jatkui, ja kohde valmistuu kesällä 2023. Raumalla kampushanke eteni Suojantie 2C-rakennuksen saneerauksella ja Kiikartorn-ruokalan uudisrakentamisella, jotka otettiin käyttöön aikataulun mukaisesti kesällä.
Muutoksen tuulet
Elokuussa yhtiön hallitus käynnisti uuden toimitusjohtajan rekrytoinnin allekirjoittaneen ilmoitettua eläkkeelle jäämisestä tilikauden päätyttyä. Työn jatkajaksi valittiin kauppatieteiden maisteri Juha Miikkulainen, jolle haluan toivottaa runsasta menestystä.
Lopuksi haluan kiittää kaikkia winnovalaisia, yhtiön hallitusta ja omistajia saamastani tuesta menneiden vuosien aikana. Teidän ansiostamme olemme kehittäneet WinNovasta Suomen johtaviin ammatillisen koulutuksen järjestäjiin lukeutuvan ja laajaa arvostusta nauttivan oppilaitoksen.
Vaikka tekijät vaihtuvat, WinNova jatkaa menestystarinaansa teemalla “Suunta eteenpäin!” – Lasse Schultz, toimitusjohtaja
Osakeyhtiö ja hallinto
Länsirannikon Koulutus Oy WinNova järjestää toisen asteen ammatillista koulutusta Satakunnassa ja Vakka-Suomessa. Yhtiön tarkoituksena ei ole tavoitella voittoa, eikä se jaa omistajilleen osinkoa. Mahdollinen voitto käytetään yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen. Yhtiön toimielimiä ovat yhtiökokous, osakeyhtiön hallitus ja toimitusjohtaja. Konserniin kuuluu PäteWin Oy, jonka toimialana on pysyvien liitosten menetelmien (tuotesertifiointi) ja henkilöpätevöintien (henkilösertifiointi) valvonta ja hyväksyntä riippumattomana kolmantena osapuolena.
Hallitus
Osakeyhtiön hallitus hoitaa osakeyhtiölain mukaiset tehtävät.
Kokoukset vuonna 2022 (osallistuminen kokouksiin, kaikkiaan 15 kokousta)
- Alkio Jukka (5/22-), Laitilan kaupunki (9/11)
- Kuisma Eero (-4/22), Laitilan kaupunki (4/4)
- Laine Jyrki (5/22-), Porin kaupunki (11/11)
- Laitinen-Pesola Jaana (-4/22), Porin kaupunki (4/4)
- Lehtonen Taina, Porin kaupunki (15/15)
- Mäki Pirjo, Porin kaupunki (15/15)
- Nore Minna (5/22-), Kauppakamarit (11/11)
- Piispa Riikka (-4/22), Kauppakamarit (2/4)
- Raittila Erkki, Rauman kaupunki (14/15)
- Sallinen Anu (vpj), Rauman kaupunki (14/15)
- Santavuo Heikki (pj -4/22), Porin aikuiskoulutussäätiö (14/15)
- Vainio Janne, Palkansaajajärjestöt (14/15)
- Valtonen Jarno (pj 5/22-), Porin kaupunki (15/15)
Kaupunginjohtajat:
- Pori: Luukkonen Aino-Maija (0/6), Kilkku Lauri (0/6)
- Rauma: Poikela Esko (3/12)
- Laitila: Kattelus Lauri (0/12)
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtajalle kuuluu yhtiön ns. juokseva hallinto lain ja hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti sekä toimiminen yhtiön hallituksen kokouksissa esittelijänä. Toimitusjohtaja koko tilikauden oli Lasse Schultz.
Johtoryhmä
Johtoryhmällä ei ole lakiin tai yhtiöjärjestykseen perustuvaa toimivaltaa, vaan se toimii toimitusjohtajaa avustavana toimielimenä. Johtoryhmän tehtäviin kuuluu toimitusjohtajan johdolla panna täytäntöön hallituksen päätökset. Johtoryhmän puheenjohtajana toimii toimitusjohtaja ja sihteerinä viestintä- ja henkilöstöjohtaja.
Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan johtoryhmän muodostivat vuonna 2022
- Toimitusjohtaja Lasse Schultz
- Rehtori Juha Vasama
- Johtaja, oppimisympäristöt Juha-Pekka Koivusalo
- Johtaja, yhteiset palvelut Taina Kivioja
- Viestintä- ja henkilöstöjohtaja Diana Bergroth-Lampinen
- Johtaja, opiskelijapalvelut Fia Heino
- Johtaja, työelämäpalvelut Teija Harju
Laajennettu johtoryhmä
Lain edellyttämä henkilöstön edustus osakeyhtiön hallinnossa toteutuu laajennetun johtoryhmän kautta. Henkilöstöjäsenten lisäksi laajennetussa johtoryhmässä on opiskelijaedustus opiskelijayhdistys Wino ry:n nimeämänä.
Johtoryhmän lisäksi laajennetussa johtoryhmässä 2022 oli edustus seuraavilta tahoilta:
- Yhteiset palvelut: Löfbacka Janika, talouspäällikkö
- Henkilöstön edustajat: Murro Kari (varaj. Ojanen Konsta) ja Lystad Katariina (varaj. Lötjönen Sanna)
- Opiskelijaedustaja, Wino ry: Numminen Anna (varaj. Pihlava Jenina)
Pedagoginen johtoryhmä
Pedagogisella johtoryhmällä ei ole lakiin tai yhtiöjärjestykseen perustuvaa toimivaltaa, vaan se toimii rehtoria avustavana toimielimenä koulutukseen liittyvissä asioissa. Koulutustoiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa ammatillista koulutusta käsitellään opetus- ja kulttuuriministeriön ammattikoulutusstrategian mukaisena kokonaisuutena.
Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan pedagogisen johtoryhmän muodostivat v. 2022 rehtori, koulutuspäälliköt, opiskelijapalvelujen johtaja, yhteisten palvelujen johtaja sekä työelämäpalvelujen johtaja. Puheenjohtajana toimi rehtori ja sihteerinä viestintä- ja markkinointivastaava.
Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 2022
(Lähde: Tilinpäätös ja toimintakertomus 15.2.2023)
Toiminta-ajatus
Yhtiö vastaa nuorille ja aikuisille suunnatun ammatillisen koulutuksen järjestämisestä Satakunnassa
ja Vakka-Suomessa. Kokonaan omistamamme tytäryhtiö PäteWin Oy valvoo ja hyväksyy pysyvien liitosten menetelmien henkilö- ja tuotesertifiointeja riippumattomana kolmantena
osapuolena.
Ammatillisen koulutuksen aktiivisena verkostoitujana ja alueen kilpailukyvyn kehittäjänä
Länsirannikon Koulutus Oy WinNova rakentaa oppijoiden osaamispolkuja yhteistyössä työ- ja
elinkeinoelämän kanssa.
Strategiset tavoitteet ja niiden toteutumisen arviointi
Yhtiön strategia 2022-2025 vastaa ammatillisen koulutuksen reformin vaatimuksia. Visiotavoitteet
on asetettu vuoteen 2025. Tavoitteenamme on tuolloin olla Suomen paras
ammattiosaamisen kehittäjä.
Tavoite 1: Yhtiön laatiman strategian mukaiset tavoitteet saavutettu.
Mittarit: Vetovoimaluku 1,15, tutkintojen määrä 1 850, tutkinnon osien määrä 13 500,
opiskelijapalaute 4,3.
Selvitys tavoitteen toteutumisesta:
Kevään yhteishaussa oppilaitoksen vetovoimaluku laski edellisvuoden 1,12:sta 0,97:een. Lukua
laski aiempaan verrattuna tutkintoon valmentava koulutus, mitä ei aiemmin ole ollut.
Vertailukelpoinen vetovoimaluku oli 1,05, mikä sekin on tavoitetta alhaisempi. Tutkintoja syntyi yhteensä 1 963 kpl ja tutkinnon osia 14 388 kpl. Vuositavoitteet ylitettiin näin ollen selvästi. Opiskelijapalautteen keskiarvo oli 4,26 (asteikolla 1-5), mikä on tavoitteen mukainen.
Tavoite 2: Toiminnan tulos vähintään 0 €.
Tilikauden tulos oli -481 586,39 euroa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi varsinaisen suoritepäätöksen 48,5 miljoonaa euroa lisäksi
vuoden ensimmäisellä lisäsuoritepäätöksellä 1,7 miljoonaa euroa sekä toisella
lisäsuoritepäätöksellä 1,2 miljoonaa euroa, sisältäen 57 opiskelijavuotta vastaavan lisärahoituksen.
Koulutus- ja palvelumyynti jäi budjetoidusta, mutta lisääntynyt myyntiaktiviteetti ennakoi
myynnin kasvua vuonna 2023. Ukrainan sodasta aiheutunut inflaation kiihtyminen nosti kustannuksia etenkin vuoden loppua kohti. Henkilöstökustannukset puolestaan jäivät hieman alle budjetin.
Toiminnan erityispiirteet sekä olennaiset tapahtumat 2022
Länsirannikon Koulutus Oy WinNova järjesti toukokuussa 2022 Porissa kautta aikojen ensimmäiset
Satakunnassa toteutetut ammattitaidon SM-kisat. Järjestelyt onnistuivat erinomaisesti, ja myös
viiden miljoonan euron budjetissa pysyttiin. Opetus- ja kulttuuriministeriö osallistui kustannuksiin
50 prosentin osuudella. Tapahtuman myötä yhteistyö kumppanioppilaitoksena toimineen
Satakunnan koulutuskuntayhtymän Sataedun, alueen yrityselämän ja muiden sidosryhmien kanssa
tiivistyi entisestään.
Oppimisympäristöjen uudistaminen ja tilatehokkuuden parantaminen etenevät suunnitelmien
mukaisesti, ja mittavia hankkeita on edelleen meneillä eri paikkakunnilla. Porissa WinNova ja Suomen Ilmailuopisto jatkoivat selvitystään ilmailuopiston päärakennuksen saneeraamiseksi oppilaitosten yhteiskäyttöön. Lisäksi Professorintie 5C:n vuonna 2021 käynnistynyt saneeraustyö jatkui, ja kohde valmistuu kesällä 2023. Raumalla kampushanke eteni Suojantie 2 C-rakennuksen saneerauksella ja Kiikartorni-ruokalan uudisrakentamisella, jotka otettiin käyttöön aikataulun mukaisesti kesällä. Satamakatu 19:n päärakennuksen uudishanke päätettiin keskeyttää KVR-kilpailutuksen jälkeen Ukrainan sodan aiheuttaman hintaturbulenssin takia. Hanke käynnistettäneen uudelleen vuonna 2023.
Sisäinen valvonta ja riskienhallinta
Hallinto ja johtamistapa
Johtosääntö on viimeksi hyväksytty yhtiön hallituksessa lokakuussa 2022. Siinä kuvataan
Länsirannikon Koulutus Oy:n toimintaa ohjaavat säädökset ja asiakirjat, yhtiön organisaatio- ja
johtamismalli, toimivaltasuhteet ja koulutustoiminnan yhteistyöelimet.
Toimintapolitiikka puolestaan määrittelee WinNovan arvot ja eettiset periaatteet. Sen tehtävänä on
tukea organisaation arvojen, tahtotilan ja strategisten tavoitteiden saavuttamista sekä toiminnan
jatkuvaa kehittämistä strategian suuntaisesti.
Riskienhallinta
Yhtiön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimintamallia kehitetään jatkuvasti mm. henkilöstön
toimivalta- ja vastuurooleja selkeyttämällä sekä ottamalla käyttöön digitaalisia seurantatyökaluja.
Yhtiön hallitus on hyväksynyt WinNovan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet . Näiden
pohjalta on laadittu toimintamalli ja sitä tukeva ohjeistus sekä otettu käyttöön riskienhallinnan
ohjelmistotyökalut.
Rahoitus-, raportointi- ja viestintäriskit muodostuvat pääasiassa rahoituksessa ja rahoitusjärjestelmässä
sekä yhtiön ja asiakkaiden taloudellisessa tilassa tapahtuvista muutoksista ja tietojen,
tiedonkeruun sekä viestinnän oikeellisuudesta.
Valtaosa oppilaitoksen tuloista koostuu valtionosuuksista. Ennakoitavuutta heikentävät
rahoitusjärjestelmässä olevat harkinnanvaraisiin vuotuisiin päätöksiin perustuvat erät sekä tilivuoden
lopulle jäävät lisärahoitusratkaisut. Yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä laskutettavien maksuosuuksien
luottotappiot ovat vuositasolla olleet keskimäärin n. 20 000 euroa, mikä on toiminnan volyymiin
suhteutettuna erittäin vähäinen määrä. Rahoitusriskejä voidaan näin ollen pitää kokonaisuudessaan
pieninä.
Toiminnalliset riskit koostuvat toimialalle ominaisista elementeistä. Ammatillisessa koulutuksessa
oppiminen tapahtuu pitkälti työsaleissa, liikkuvissa työkoneissa ja työpaikoilla. Näissä ympäristöissä
opiskelijat ja ohjaajat toimivat erilaisten koneiden ja laitteiden sekä kemikaalien ja muiden vaarallisten
aineiden läheisyydessä, mistä saattaa aiheutua terveys- ja turvallisuusriskejä. Yhtiössä on
turvallisuussuunnitelma, jonka puitteissa tehdään määräajoin erilaisia harjoituksia, turvallisuuskävelyjä
ja selvityksiä. Turvallisuusjohtamisen vastuita on edelleen selkiytetty vuoden 2022 aikana.
Lisäksi käytössä ovat mm. johtoryhmän työsalikierrokset ja turvallisuuskatselmukset sekä
Läheltä piti -menettely, joiden avulla toiminnallisia riskejä voidaan myös pienentää. Opiskelijoiden
vakuutusturva vastaa lainsäädännön asettamia vaatimuksia.
Tieto ja tiedonvälitys
Yhtiössä noudatetaan avoimuuden periaatetta tiedon hallinnassa ja viestinnässä. Kaikki aineisto, mitä
ei lainsäädännön tai muiden yhtiötä sitovien määräysten pohjalta ole luokiteltu salassa pidettäväksi,
on koko henkilöstön nähtävillä. Aineisto on myös EU:n tavoitettavuusdirektiivin mukaisesti tallennettu
henkilöstölle tarkoitettuihin intranetiin (Wintra) sekä Teamsiin.
Tietoturvariskien merkitys on lisääntynyt ja riskit ovat monimuotoistuneet digitalisaation myötä.
Tietoturvallisuus rakentuu luottamuksellisuuden, eheyden ja käytettävyyden turvaamisesta.
WinNovassa on määritelty oma tietoturvapolitiikka, ja toiminnassa noudatetaan tietosuojalainsäädäntöä.
Tietoturvapolitiikassa on kirjattu periaatteet, joita WinNovassa sovelletaan, esimerkiksi käyttäjien
oikeudet ja velvollisuudet, eri käyttäjätasojen vastuut ja käyttöoikeudet sekä ohjelmistojen asennus
oppilaitoksen laitteisiin. WinNovan henkilöstöltä edellytetään ennen tietojärjestelmien käyttämistä
tietosuojakoulutus sekä sitoutuminen tietosuojalainsäädännön ja ohjeistuksien mukaiseen tietojen
käsittelyyn ja toimintatapaan. Yhtiöllä on tietosuojavastaava ja strateginen tietosuojatiimi. WinNovassa
laaditaan vuosittain tietotilinpäätös, joka antaa kokonaiskuvan yhtiön tietosuojan ja tietoturvallisuuden
hallinnan tilasta.
Valvontatoimenpiteet
WinNovan laatujärjestelmä on sertifioitu ISO 9001-standardin mukaisesti, ja sitä auditoidaan ulkoisesti
määräajoin. Tämän lisäksi toimintajärjestelmän toimivuutta arvioidaan vuosikellon mukaisesti
sisäisin auditoinnein ja johdon katselmuksin. Käytössä on myös Whistleblowing-toimintamalli.
Asiakirjojen hallinta noudattaa arkistonmuodostussuunnitelmaa, joka on laadittu huomioiden
mm. EU:n tietosuoja-asetuksen vaatimukset.
WinNovassa toteutetaan säännöllisesti koko henkilöstön kattava työilmapiirimittaus. Tämän lisäksi
suoritetaan säännöllisesti vaarojen ja riskien arviointia sekä turvallisuuskävelyjä. Näiden selvitysten
perusteella esihenkilöt laativat vastuualueillaan kehittämissuunnitelmat, jotka käydään läpi henkilöstön
kanssa ja joiden toteutumista seurataan määräajoin johdon katselmuksissa ja työsuojelutoimikunnassa.
Yhtiössä on käytössä työkykyjohtaminen, mikä sisältää myös varhaisen puuttumisen mallin ja sitä
tukevan esihenkilöille tarkoitetun sähköisen seurantatyökalun.
Seuranta
Strategiakausittain tehdään erillinen riskienarviointikysely esihenkilöille, työsuojeluvaltuutetuille
ja –varavaltuutetuille sekä otannan perusteella opettajille ja muulle henkilöstölle riskikartan mukaisten
riskien todennäköisyyden ja vakavuuden arvioimiseksi. Tämän pohjalta laaditaan toimenpidesuunnitelma riskien minimoiseksi. Edellinen toimenpidesuunnitelma on laadittu kesäkuussa 2019.
Talous ja rahoitus
Ammatillisen koulutuksen rahoitus on edelleen murrosvaiheessa. Kokonaisrahoitus on palannut lähelle
leikkauksia edeltänyttä tasoa, mutta osa siitä on niin kutsuttuja tulevaisuusinvestointeja. Nämä
rahoitusosuudet päätetään vuosittain valtion talousarvion yhteydessä. Vuodelle 2023 50 miljoonan euron osuus tulevaisuusinvestoinneista siirtyy osaksi ammatillisen koulutuksen perusrahoitusta, mikä parantaa hieman rahoituksen ennakoitavuutta. Samalla tosin rahoituksen absoluuttinen määrä laskee
20 miljoonalla eurolla. Tällä hetkellä valmistelussa oleva lainsäädäntö viittaa siihen, että ammatillinen perusopetus ja jatkuva oppiminen tultaisiin eriyttämään rahoituksellisesti omiksi kokonaisuuksiksi. Tämä osaltaan lisää epävarmuutta rahoituksen tasosta lähivuosina.
Länsirannikon Koulutus Oy on toteuttanut määrätietoisesti tilaohjelmaa, jonka tavoitteena on uudistaa
oppimisympäristöt tilatehokkuutta parantamalla ja näin ollen tilakustannuksia merkittävästi kasvattamatta. Tässä on toistaiseksi onnistuttu hyvin. Lähivuosina on kuitenkin odotettavissa kiinteistökulujen nousua, sillä kaikissa kohteissa ei ole mahdollista vähentää käytössä olevia tiloja niin paljon, että vuokrat voitaisiin pitää nykyisellä tasolla. Tästä aiheutuu kustannuspaineita, joihin on pystyttävä vastaamaan toimintaa entisestään tehostamalla. Myös kiihtynyt inflaatio ja korkomenojen kasvu lisäävät kustannuspaineita kiinteistöissä.
Työvoimapalvelujen uudistamisen myötä kuntien rooli osaavan työvoiman varmistamisessa tulee
voimistumaan. Tämä edellyttää ammatillisten oppilaitosten entistä tiiviimpää yhteistyötä kuntien kanssa. Onnistuessaan muutos voi parantaa huomattavasti elinkeinoelämän mahdollisuuksia rekrytoida osaavaa henkilökuntaa.
Henkilöstön määrä pysyi kuta kuinkin entisellään, ollen vuoden lopussa 598 henkilöä.
Yhtiön toimitusjohtaja Lasse Schultz ilmoitti jäävänsä eläkkeelle tilikauden 2022 loputtua, minkä
seurauksena hallitus käynnisti seuraajarekrytoinnin elokuussa. Uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin
Juha Miikkulainen, joka aloitti tehtävässä 16.1.2023.
Avainlukuja
Länsirannikon Koulutus Oy / Konserni
- Liikevaihto: 53 405 441,20 € / 53 660 797,35 €
- Liikevoitto: -529 798,70 € / -508 466,76 €
- Oman pääoman tuotto: -1,80 % / -1,72 %
- Omavaraisuusaste: 81,29 % / 81,29 %
- Henkilöstö keskimäärin: 610 / 612
- Palkat ja palkkiot: 29 437 943,81€ / 29 549 857,02 €
Tutkimus- ja kehitystoiminta
Yhtiön tutkimus- ja kehitystoiminta kattaa hankkeet ja henkilöstön kehittämistoiminnan. Tutkimus- ja
tuotekehitystoiminnan menot vuonna 2021 olivat 1 607 474,77 € (2,97 % kaikista menoista) ja vuonna
2022 yhteensä 1 833 513,29 € (3,05 % kaikista menoista), ja ne on kirjattu tuloslaskelmaan kuluiksi.
Yhtiön osakkeet
Yhtiön osakepääoma jakautuu seuraavasti:
Osakkeenomistaja / Osakkeiden lukumäärä 2022 (2021)
- Porin kaupunki / 480 (480)
- Rauman kaupunki / 270 (270)
- Porin Aikuiskoulutussäätiö / 130 (130)
- Laitilan kaupunki / 120 (120)
Yhtiöjärjestys sisältää suostumuslausekkeen, jonka mukaan osakkeen hankkiminen luovutustoimin
vaatii yhtiön hallituksen suostumuksen, sekä lunastuslausekkeen, jonka mukaan osakkeenomistajalla
ja yhtiöllä on oikeus lunastaa uudelle osakkeenomistajalle siirtyvä osake.
Hallituksen esitys tuloksen kirjaamiseksi
Yhtiön oma pääoma oli tilikauden päättyessä 26 777 150,33 euroa. Yhtiön hallitus esittää
yhtiökokoukselle, että osakkaille ei jaeta osinkoa, ja tilikauden tappio -481 586,39 euroa
liitetään voitot/tappiot-tilille.
Ammatillisen koulutuksen tunnuslukuja
- Opiskelijavuodet 4689 (josta työvoimakoulutuksen osuus 320)
- Oppisopimuskoulutus opiskelijavuosina 1492 (Vain suoritepäätöksen mukaiset rahoitusmuodot (VOS + Työvoima (OKM), toteuma on painottamaton.)
- Suoritetut tutkinnot 1963 (Vain rahoitukseen oikeuttavat (VOS, OKM/työvoimakoulutus)).
- Keskeyttäneiden määrä 8,6 % (pt) / Keskeyttäneiden määrä 8,0 % (at, eat)
- Opiskelijapalautteen (#AMIS-palaute) keskiarvo 4,17 (opiskelijapalautteen rahoitukseen vaikuttavien kysymysten keskiarvo painotettuna, asteikko 1 täysin eri mieltä – 5 täysin samaa mieltä)
Opiskelijavuodet 2022 aloittain
Henkilöstö
Työhyvinvointi rakentuu palvelevan johtajuuden, merkityksellisyyden, ja yhteisöllisyyden kautta
- Työkykyjohtamisemme on suunnitelmallista ja kokonaisvaltaista toimintaa, jossa ymmärrämme työkyvyn laaja-alaisesti.
- WinNovassa on käytössä yhdessä henkilöstön kanssa rakennettu, kokonaisvaltainen ja systemaattisen työhyvinvoinnin johtamis- ja toimintamalli.
- Esihenkilö- ja työyhteisövalmennukset varmistavat, että jokainen pääsee aktiivisesti kehittämään turvallista, terveellistä, tuottavaa ja merkityksellistä työyhteisöä.
- Työhyvinvointia tehdään arjessa yhdessä. Sen vaikutukset näkyvät konkreettisesti palautteissa, sairauspoissaolo- ja työkyvyttömyyskustannuksissa sekä työn tuottavuudessa.
- Kestävän kehityksen periaatteiden mukainen toiminta ja työturvallisuus näkyvät kaikessa toiminnassamme.
Työyhteisön kehittämissuunnitelma laadittiin yhdessä luottamusmiesten kanssa
Yhteistoimintalain mukaan (1333/2021) työnantajan on laadittava yhteistyössä henkilöstön edustajan kanssa työyhteisön kehittämissuunnitelma ja ylläpidettävä sitä työyhteisön suunnitelmalliseksi ja pitkäjänteiseksi kehittämiseksi.
→ Työyhteisön kehittämissuunnitelman ensimmäinen versio hyväksyttiin YT-neuvottelukunnassa 24.11.2022
- Nykytila ja ennakoitavat kehityskulut
- Työyhteisön nykyinen rakenne eli miten henkilöstö on jakautunut eri ryhmiin ja tehtäviin
- Päämäärät ja toimenpiteet, joilla kehitetään ja ylläpidetään henkilöstön osaamista ja työhyvinvointia
- Määritellään päämäärät ja toimenpiteet, joilla kehitettäisiin ja ylläpidettäisiin henkilöstön osaamista.
- Toimenpiteiden vastuunjako ja aikataulu
- Seurantamenettelyt
- Ulkopuolisen työvoiman käytön periaatteet
Rekrytointi
Avoimet työpaikkailmoitukset julkaistiin WinNovan www-sivuilla, Kuntarekryssä, TE-palveluiden
sivuilla sekä henkilöstön Wintrassa. Lisäksi työpaikkailmoituksia jaettiin WinNovan some-kanavilla.
- Vuonna 2022 Kuntarekryssä julkaistiin yhteensä 99 rekrytointi-ilmoitusta
- Uusia vakituisia työsuhteita alkoi vuonna 2022 yhteensä 47.
- Sisäisellä siirrolla siirtyi toiseen tehtävään 13 vakituista henkilöä.
- Vakituisia työsuhteita päättyi 37 (eläköityminen, irtisanoutuminen, menehtyminen)
Avainlukuja 2022 (2021)
- Koko henkilöstö (31.12.22) 598 / keskimäärin 610 (599/602)
– Opettajat 457 (452)
– vakituiset 83,2 % (80,3 %) / määräaikaiset 16,9 % (19,7)
– Muu henkilökunta 141 (150)
– vakituiset 87,23 % (84 %) / määräaikaiset 12,77 % (16 %) - Sairauspoissaolot (pv/hlö) 15,4 (11,36)
– Nousu selittyy pääosin Covid19-vaikutuksina - Eläköityneet 11 (21)
- Henkilöstön tapaturmat (kaikki) 31 (24)
Työntekijöiden ikärakenteessa muutosta
- Yli 55-vuotiaiden suhteellinen osuus on vähentynyt selkeästi eläköitymisten johdosta → Yli 55- vuotiaiden osuus henkilöstöstä on 34,1 % (vuonna 2021 vastaava luku oli 47,7 %)
- 45-54 –vuotiaiden joukko on kasvanut selkeästi → 45-54 –vuotiaiden osuus henkilöstöstä on 42,5 % (vuonna 2021 vastaava luku oli 28,3 %)
- Koko henkilöstön keski-ikä on kuitenkin lähes muuttumattomana 50,79 (vuonna 2021 luku oli 50,56)
Virkistystoiminta ja edut
Työkyvyn ylläpitäminen monipuolisesti on tärkeä osa WinNovan toimintakulttuuria. Tavoitteena on tukea henkilöstön hyvinvointia, lisätä winnovalaista yhteisöllisyyttä ja organisoida monipuolista toimintaa winnovalaisten iloksi.
- Henkilökohtainen ja omaehtoinen virkistystoiminta, jota tuetaan liikuntaan ja kulttuurin EpassiFlexillä
- Toimintayksiköiden yhteinen virkistystoiminta
- WinNovan koko henkilöstön yhteiset tapahtumat
- Koko henkilöstön Wirike-henkilöstökerho (yksittäisten tapahtumien lisäksi Wirikkeellä on oma kamerakerho, sählykerho ja kirjakerho)
Osaamisen kehittäminen
Osaamisen johtaminen tukee työhyvinvointia – jatkuva oppiminen on osa työelämää
Osaamisen kehittämisen tavoitteena on suunnitelmallisesti varautua ennalta toimintaympäristön muutoksiin, ylläpitää henkilöstön ammattitaitoa sekä kehittää strategian edellyttämää osaamista. Osaamisen kehittämisen toimenpiteet kytketään 2022–2025 strategisiin kehittämisohjelmiin.
WinNovan tavoitteena on pitää kelpoisten opettajien osuus korkeana:
- Opetushenkilöstöstä kelpoisia oli vuoden 2022 lopussa noin 86,4 % (osalla opinnot vielä suoritusvaiheessa) (vuonna 2021 vastaava luku oli 84,8 %.)
- Kelpoisten opettajien osuus on noussut tasaisesti vuodesta 2010, jolloin opetushenkilöstöstä kelpoisia oli 80 %.
Laadunhallinta
Laatutyö WinNovassa pohjautuu sertifioituun ISO9001:2015 -laatustandardiin sekä sen rinnalle toimintajärjestelmään integroituihin ympäristöjärjestelmästandardiin ISO 14001, energianhallintajärjestelmästandardiin ISO 50001 sekä työterveys- ja turvallisuusjärjestelmästandardiin ISO 45001. Merenkulkualan koulutuksen laadunhallinnassa noudatetaan lisäksi kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n STCW-yleissopimukseen ja merenkulkijoiden vähimmäiskoulutusta koskevan (EU) 2022/993 direktiivin vaatimuksiin perustuvaa laatujärjestelmää. Lentokonealan koulutuksen laadunhallinta puolestaan toteutetaan PART-147 -määräyksen vaatimuksiin perustuvan Huoltohenkilöstön koulutusorganisaation koulutuskäsikirjan mukaisesti. Näiden lisäksi laatutyötämme ohjaavat OKM:n julkaisema Ammatillisen koulutuksen laatustrategia vuoteen 2030 sekä aktiivinen yhteistyö OPH:n koordinoiman kansallisen laatuverkoston kanssa.
Laadunhallintatiimin toiminta jatkui entisellä kokoonpanolla:
- johtaja, yhteiset palvelut Taina Kivioja
- laatupäällikkö Satu Salo
- STCW-vastaava Tero Virtanen
- lentokonetekniikan laatupäällikkö Mikko Mäntykangas
- koulutuspäälliköt Marjaana Vihottula ja Juhani Nygren
- opintohallintopäällikkö Marika Karismaa
Toiminnan tavoitteiksi ja toimenpiteiksi asetettiin:
- sisäisiin ja ulkoisiin auditointeihin ja arviointeihin osallistuminen eri rooleissa
- prosessinomistajien laatupajaan ja siellä mahdollisesti nouseviin tehtäviin osallistuminen
- aloitteiden käsittely
- sisäisen laatupalkintokilpailun, asiakaspalveluasenne- sekä pedagoginen teko -kilpailujen edellyttämät toimet päättyneen vuoden ja kuluvan vuoden uuden kilpailun osalta sekä
- laadunhallintatiimin kokouksissa esille nousevat muut tehtävät.
Toimintasuunnitelma toteutui kaikilta osin hyvin ja tavoitteet saavutettiin:
- Sisäisen laatupalkintokilpailun teemana oli Palautekulttuuri. Hakemuksia tuli aiempaa vähemmän, mutta voittaja löytyi joukosta tälläkin kertaa ja tulokset julkaistaan tilinpäätösinfossa 10.3.2023. Samassa yhteydessä julkaistaan ja palkitaan aiempaan tapaan myös Vuoden 2022 Asiakaspalveluasenne -haun voittajat sekä vuoden 2022 Pedagoginen teko. (Valinnat päivitetään vuosikertomukseen myöhemmin.)
- Laatustandardin ISO900:2015 uudelleensertifiointiarviointi toteutui hyvillä tuloksilla maaliskuussa. Karvin organisoimana arviointina jatkui koulutusjärjestelmän kykyä vastata jatkuvan oppimisen haasteisiin äkillisissä rakennemuutoksissa ja käynnistyi varhaiskasvatuksen koulutuksen arviointi sekä liiketoiminnan pt:n, lähiesimiestyön at:n sekä johtamisen ja yritysjohtamisen eat:n oppimistulosten arviointi. Nämä käynnistyneet arvioinnit jatkuvat myös vuoden 2023 ajan. Sisäisiä auditointeina arvioitiin turvallisuusjohtamista, sisäistä turvallisuutta, palautetiedon keruuta, riskirekisterien tietosuojaa, tiedonhallintamallia sekä hakeutumista ja opiskelijaksi ottamista.
- IMSin sisältöjä kehitettiin ja päivitettiin erityisesti Koulutuspalvelun prosessikuvauksilla ja vakiinnutettiin koko henkilöstön perehdyttäminen IMSiin, arkistonmuodostussuunnitelmaan (AMS) ja tiedonhallintamalliin neljä kertaa vuodessa toteutettavina lyhyinä, sähköisinä perehdytystilaisuuksina. Panostus kokonaisarkkitehtuurin kehittämiseen vauhdittui OKM:n useille ammatillisen koulutuksen järjestäjille yhteisesti myöntämän erityisavustuksen myötä KARKKI-hankkeessa. Lisäksi strategiarahoituksella hankittiin ARC-ohjelmisto selkiyttämään niin kokonaisarkkitehtuuria kuin tiedonhallintamalliakin. ARC ja kokonaisarkkitehtuuri olivat erityisteemana myös prosessinomistajien laatupajassa marraskuussa.
- Aloitteita tehtiin yhteensä 17 kappaletta ja niistä viisi päätyi toteutukseen. Kahden aloitteen kohdalla päätöksenteko siirtyi vuodelle 2023. Hyväksyttyjen aloitteiden toimeenpano kehittää aktiivisuuden palkitsemista, unelma-ammattien toteutumisesta kertomista, henkilökunnan pyöräkatoksen hankkimista, yhteisöllisyyttä Tiedepuiston kampukselle rakennettavan kodan merkeissä sekä ohjeistusta löytötavaroiden löytymisen osalta.
- Henkilökunnan LAATU Teams W toimii laatuasioihin keskittyneenä teams-alustana, joka on tarkoitettu koko henkilöstön käyttöön. Laatublogi julkaistaan kerran kuukaudessa henkilöstön intrassa; kirjoittajina voivat toimia kaikki, jotka haluavat viestittää laadusta ja sen kehittämisestä.
Kehittämis- ja hanketoiminta
Vuonna 2022 WinNovan kehittämis- ja hanketoiminnan ulkoiseen rahoituksen määrään heijastuivat viiveet Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 EU:n alue- ja rakenneohjelman käynnistyksessä. Ulkoinen rahoitus pysyi kuitenkin lähes aiempien vuosien tasolla.
Rakennerahastohankkeiden kautta vahvistettiin mm. digitalisaation edellyttämää osaamista ja oppimisympäristöjä, luotiin Testbed-alusta hyvinvointiteknologian käyttöönoton tueksi, tuotettiin kv-rekrytointia edistäviä palveluita, luotiin Satakunnan ammatillisen II asteen oppilaitosten alumnitoiminnan malli, kehitettiin ja toteutettiin valtakunnallisestikin merkittävä ammatillisen II asteen uraseurantatutkimus yhdessä HAMK:n kanssa.
Opetus- ja kulttuuriministeriön ammatillisen koulutuksen strategiarahoituksella edistettiin tieto-osaamista, opetuksen ja ohjauksen laatua sekä oppimisympäristöjä. Ammatillisen koulutuksen laatua ja tasa-arvoa edistävää Oikeus osata -ohjelmaa toteutettiin usean hankkeen kautta ja mm. oppilaitoksen henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin vahvistamiseksi toteutettiin vertaisvalmennusohjelmat niin ohjaajille, uusille opettajille kuin WinNovan esihenkilöille. Vastuuopettajien työtä tuettiin luomalla vastuuopettajan arjen opas ja perehdytysohjelma.
WinNova osallistui myös merkittävällä panostuksella ammatillisen koulutuksen valtakunnalliseen kehittämiseen koordinoiden ammatillisen koulutuksen kokonaisarkkitehtuurin, digitalisaation johtamisen ja osaamisen kehittämisen sekä ohjauksen laadun teemakokonaisuuksia.
Kansainvälinen liikkuvuustoiminta lähti vilkkaasti käyntiin kahden pandemiavuoden jälkeen. Vuoden 2022 aikana toteutui lähes 250 liikkuvuutta. Opiskelijaliikkuvuutta toteutettiin sekä henkilö- että ryhmäliikkuvuuksina. FIN-LAT Logic –hankkeessa luotiin ja pilotoitiin varastologistiikan kansainvälinen vaihto-ohjelma yhdessä Rauman meriteollisuuspuiston yritysten ja Meriteollisuuspuisto oppimisympäristönä -hankkeen kanssa. Taitaja2022-tapahtuman kansainvälinen ohjelma ja seminaari “Towards Vocational Excellence and Global Competence” kokosi yhteen sekä kotimaisia että kansainvälisiä vieraita.
Hankkeet 2022
RAKENNERAHASTOHANKKEET
Central Baltic
- FinLat-Logic
ESR – Euroopan sosiaalirahasto
- Automaatio- ja kunnossapitoalan osaamispooli
- Digikulta
- DigiSurvival
- Meriteollisuuspuisto oppimisympäristönä
- Perusta – perustaidot hallussa
- Sata uraa ammatillisesta!
- Talent Hub Robotics – Satakunta Region Offers Robotics, AI and Automation Career opportunities in Smart Factories
EAKR – Euroopan alueellinen kehitysrahasto
Satakunta DigiHealth
Satakunta Testbed
ERASMUS+
- Cultural heritage project in a European context
- Genuine Digi
- Marketing through Europe
- Suuntana Eurooppa IV
- WinSkills
VALTIONAVUSTUKSET JA MUUT KANSALLISET KEHITTÄMISMÄÄRÄRAHAT
- Ammatillisen koulutuksen kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen
- Strategiarahoitus 2022 Tietojohtamisen kehittäminen
- Strategiarahoitus 2022 OPVA
- Strategiarahoitus 2022 Digitalisaation johtamisen ja osaamisen kehittäminen
- Ammatillisen koulutuksen strategiarahoitus 2021 – opetuksen ja ohjauksen laadun parantaminen, oppimisympäristöjen kehittäminen, tieto-osaamisen parantaminen
- HyGGe – Hyvinvointiteknologia hyödyksi
- JatkO – Jatkuva Oppiminen
- Oikeus osata 1.1. / Valtakunnallinen koordinaatio: opinto-ohjauksen kehittäminen ja ohjauksen laadun parantaminen – VALO Valtakunnallista Laatua Ohjaukseen
- #OLO – Oikeus Laadukkaaseen Ohjaukseen
- Osaajaksi-alla kan!
- VASKI
- Vertaansa vailla – Verkostot johtamisen tukena
- Yhdessä-Tillsammans
- Yhdessä parasta Länsi
METSÄMIESTEN SÄÄTIÖ
- Konekoulutuksen laadun kehittäminen
Tutustu myös kehitys- ja kansainvälisyyspalvelujen Parasta ideaa 2022-2023 -lehteen(siirryt toiseen palveluun).
Stipendit ja vuoden opiskelija 2022
WinNova valitsee perinteisesti aina keväisin hyvin opinnoissaan menestyneen vuoden opiskelijan. WinNovan vuoden 2022 opiskelija oli Benjamin Salahub. Hän valmistui keväällä 2022 suoraan työelämään ravintola- ja catering-alan perustutkinnosta.
Haluan osaltani tuoda tietoisuutta tarjolla olevista tukimahdollisuuksista ja ammattikoulun joustavuudesta. Omaa polkua voi rakentaa monin eri tavoin. Joskus olemme liian ankaria itsellemme aivan turhaan. Omien unelmien tavoittelu on kuitenkin tärkeintä ja kaikesta koulutuksesta on hyötyä.” – Benjamin
Stipendien lahjoittajat 2022
- Einari Vidgrenin Säätiö
- HACKLIN WERNER SÄÄTIÖ
- HALLAVESI OY
- Hanna Arvelin Raivion stipendirahasto
- Idman Vilén Grant Thornton Oy
- Kauppaoppilaitoksen Kauppakamarin rahasto
- Laitilan Puhelin Osk
- Laitilan-Pyhärannan Yrittäjät ry
- Lions Club Rauma-Reimari ry
- Länsi-Suomen Osuuspankki / Länsi-Suomen Osuuspankki
- Maria Ignatiuksen rahasto
- Media-alan tutkimussäätiö sr
- Opetusneuvos Mirjam Mustosen rahasto
- Palveluopiston rahasto
- Porin kauppaseura ry
- Porin kaupungin ammattiopetuksen rahasto
- Rauman kauppakamari ry
- Rauman Kauppaoppilaitoksen kannatussäätiö
- Rauman Sähköalantyöntekijät ry
- SAK:n Porin Seudun Paikallisjärjestö
- Satakunnan keittiömestarit ry
- Satakunnan Koneyrittäjät ry
- SATAKUNNAN KORKEAN TEKNOLOGIAN
- Satakunnan LVI-Yhdistys
- Skandinaviska Enskilda Banken AB
- Soihtulan Säätiö
- Suomen Konepäällystöliitto ry
- Suomen Laivanpäällystöliitto ry
- Suomen Merenkulkijain säätiö s.r.
- Talonrakennusteollisuuden Satakunnan Piiri ry
- Tekniikkaopiston stipendirahasto
- The English Club Pori ry
- VELJEKSET VARTIAINEN & ÄITEEN AUTO
- Vähittäiskaupan ammattikasvatussäätiö
Lämmin kiitos kaikille stipendien lahjoittajille!