Siirry sisältöön

Opiskelijatarinat

WinNovan K-herkkureseptien tarina

WinNovan Rauman liiketoiminnan, elintarvikealan sekä media-alan opiskelijat ja opettajat pääsivät kokeilemaan ja kehittämään aivan uutta K-Herkkuresepti-projektissaan vuoden 2024 aikana. Tavoitteena K-Herkkuresepti-tempaukselle oli oppilaitosyhteistyön syventäminen ja ammatillisen …

Amanda Airasmaa WinNovan voimankäyttösalissa

Vahvaa opiskelua

Suomen mestari, Euroopan mestari, Pohjoismaiden mestari ja voimanoston EM-lajin hopeamitalisti. Hän on Amanda Airasmaa. 18-vuotias pomarkkulainen Amanda opiskelee WinNovan turvallisuusalalla Porissa nyt toista vuotta. Amanda harrastaa …

Taru Saine WinNovan kampuksella, opiskelijatarina.

Työura on jatkuvaa oppimista

Radio Porin kanavapäällikkö Taru Saine suoritti WinNovassa Wirtaa! -Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon. Koulun penkkiä Taru oli kuluttanut viimeksi 2000-luvun alussa opiskellessaan tradenomiksi yritysviestintää painottaen. Vaikka toki …

Saru Basnet kädessään tohtorin miekka.

WinNovasta suunta tohtoriksi

Nepalista kotoisin oleva Saru Basnet saapui ensimmäisen kerran Poriin vuonna 2015 ja ilmoittautui WinNovaan TE-toimiston kautta maahanmuuttajien suomen kielen kurssille. Sarulla oli ennen Suomeen muuttoa suoritettuna …

Majava Veeti Nopsa-väylä

Nopsa-väylä vei Veetin insinööriopintoihin

Veeti Majava on ulospäinsuuntautunut ja puhelias porilainen nuorimies, joka kuvaileekin itseään leppoisaksi ja kaikkien kanssa hyvin toimeen tulevaksi: “Harvoin suutun mistään, mutta jos näin tapahtuu, niin …

Dieettikokki Janne Havu.

Erityisruokavaliopalvelujen erikoisosaaja Janne Havu

Ravintolakoulusta kokiksi vuonna 1993, välissä armeija ja sen jälkeen työelämään. Nykyisin Länsi-Suomen Diakonialaitoksella kokkina työskentelevä Janne Havu suoritti WinNovassa Erityisruokavaliopalvelujen erikoisammattitutkinnon (dieettikokki) vuosien 2021-2022 aikana. Työnantaja …

Otto Tapiovaara ja Jemina Oravasaari

WinNovan kisaava kokkikaksikko

Jemina Oravasaari ja Otto Tapiovaara ovat WinNova Rauman Ravintola- ja cateringalan opiskelijoita, jotka nousivat hetkessä mediaosumien kautta alan ihmisten ja suurenkin yleisön tietoisuuteen. He olivat mukana …

Ainoo NYT yrittäjät Helmi ja Olivia messupisteensä edessä.

Ainoo Design NYT-yrittäjien matka kohti valmistumista

WinNovan Liiketoiminnan opiskelijat Helmi Björn ja Olivia Jussila innostuivat yrittäjyydestä ja ilmoittautuivat vuosi sitten mukaan Vuosi yrittäjänä -oppimisohjelmaan. Vuosi yrittäjänä on teorian ja käytännön yhdistävä oppimisohjelma, …