Ala, jolla on tahraton maine
Puhtaus- ja kiinteistöpalveluala on monien mahdollisuuksien ala. Puhtauspalvelualan työtehtäviä ovat erilaiset siivous- ja palvelutehtävät. Kiinteistöpalvelualla työskennellään kiinteistön kunnossapitoon liittyvissä tehtävissä kiinteistössä, ulkoalueilla ja teknisten järjestelmien hoidossa.
Alalla työskennellään erilaisissa työympäristöissä, joihin tutustutaan jo opiskelun aikana. Toimitilahuollon osaamisalan suorittanut työskentelee toimitilahuoltajana tai laitoshuoltajana esimerkiksi oppilaitoksissa, päiväkodeissa, vanhainkodeissa, terveydenhuoltotiloissa, sairaaloissa, hotelleissa tai erilaisissa teollisuuskohteissa. Monipuolisiin työtehtäviin voi sisältyä siivouksen lisäksi muita palvelutehtäviä, kuten ruokahuolto-, tekstiilihuolto- tai huoltohuonetehtäviä.
Kotityöpalvelujen osaamisalan suorittanut työskentelee kodinhuoltajana kodeissa ja kodinomaisissa laitoksissa erilaisissa kotityöpalvelujen työtehtävissä. Puhtauspalvelujen lisäksi työhön voi sisältyä ruokahuoltoa, tekstiilinhuoltoa, avustamis- ja asiointitehtäviä tai piha- ja ulkoalueiden hoitoa.
Kiinteistönhoidon osaamisalan suorittanut työskentelee kiinteistönhoitajana tai teknisenä kiinteistönhoitajana huolehtien kiinteistön yleishoidosta sekä valvonnasta sisä- ja ulkoalueilla. Kiinteistönhoitaja käyttää kiinteistöautomaatiota, huolehtii kiinteistön sisäilman laadusta, kiinteistöteknisten järjestelmien toimintakunnosta sekä huoltaa tavanomaiset kiinteistöteknisten järjestelmien laitteet ja varusteet.
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualalla tarvitaan asiakaspalveluosaamista sekä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Työ edellyttää oma-aloitteisuutta, joustavuutta, järjestelykykyä sekä myönteistä ja vastuuntuntoista asennetta. Työ on asiakaslähtöistä, monipuolista ja vaihtelevaa. Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualalla on tarvetta ammattitaitoiselle työvoimalle ja alalla on hyvät työllisyysnäkymät. Työpaikkoja löytyy niin julkiselta kuin yksityiseltä sektorilta. Alalla on hyvät etenemis- ja opiskelumahdollisuudet.
Täydennämme jo käynnissä olevia ryhmiä tilanteen ja tarpeen mukaisesti
- Mikäli et ole varma, mitä tutkintoa haluaisit opiskella, ota yhteyttä hakeutumisvaiheen opinto-ohjaajiin.
- Otamme huomioon aiemmat opintosi henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaa laadittaessa
Tutustu alan arkeen somessa
Alan tutkintojen ePerusteet
Opetushallituksen ePerusteet-palvelussa voit tutustua voimassa oleviin koulutusten opetussuunnitelmiin ja tutkintojen perusteisiin. Katso alan koulutusten ePerusteet tästä:
Ammatillinen perustutkinto
Puhtaus ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Ammattitutkinto
Puhtaus ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Erikoisammattitutkinto
Puhtaus ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Haussa olevat koulutukset
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto
Laitila, oppisopimus
Haku päättyy:
Koulutusaika: –
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, Ylläpitosiivouspalvelut 45 osp
Pori, oppisopimus
Haku päättyy:
Koulutusaika: –
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto, hybriditoteutus, suunnattu puhtausalalle
Pori, omaehtoinen
Haku päättyy:
Koulutusaika: –
Woimaa puhtausalan tiimin johtamiseen – Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto – verkkokoulutus (LoistaWin)
Pori, oppisopimus
Haku päättyy:
Koulutusaika: –
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, kodinhuoltaja, kiinteistönhoitaja, toimitilahuoltaja, pk
Pori, yhteishaku
Tulossa
Koulutusaika: Tulossa
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto; laitoshuoltaja tai toimitilahuoltaja (AT)
Pori, työvoimakoulutus
Haku päättyy:
Koulutusaika: –
Työpaikkaohjaajakoulutus, puhtaus- ja kiinteistöpalveluala
Pori, omaehtoinen
Tulossa
Koulutusaika: Tulossa
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto
Rauma, oppisopimus
Haku päättyy:
Koulutusaika: –
JATKUVAHAKU Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto (kiinteistönhoitaja)
Pori, omaehtoinen
Haku päättyy:
Koulutusaika: –