Turvallisuusalan perustutkinto, turvallisuusvalvoja
- Hakeutuminen
- Omaehtoinen
- Tutkinto
- Turvallisuusalan perustutkinto, PT
- Toteutus
- Päivä
- Sijainti
- Tiedepuisto 3, Pori
- Hakuaika
- Jatkuva
- Koulutusaika
- Jatkuva
Aikataulu ja toteutus
Koulutus toteutetaan lähiopiskeluna. Koulutuksen kesto ja sisältö on yksilöllinen. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS) opintojen alkaessa. Koulutus sisältää työssäoppimista. Opetuskieli on suomi.
Kohderyhmä
Haku on avoinna kaikille hakijoille – myös jo aiemmin ammatillisen tai korkeakoulututkinnon suorittaneille.
Ammatillisista perustutkinnoista sekä ammatti- ja erikoisammattitutkinnoista saa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.
Tavoite
Turvallisuusalan perustutkinnon suorittanut toimii esimerkiksi erilaisissa vartiointitehtävissä, pelastustoimessa, turvasuojauksen suunnittelu-, asennus- ja ylläpitotehtävissä, tavaroiden kuljetuksessa, vastaanotto- ja vahtimestaripalvelussa tai turvatarkastuksessa. Hän osaa tehdä yritysturvallisuuteen liittyviä perusmuotoisia uhka- tai riskikartoituksia ja ennalta ehkäiseviä turvallisuussuunnitelmaluonnoksia ja toimii yhteistyössä alan keskeisten viranomaisorganisaatioiden ja yhteisöjen kanssa.
Turvallisuusalan ammattilaisena voit työskennellä:
- turvasuojauksen ja kiinteistöhoidon suunnittelu-, asennus- ja ylläpitotehtävissä
- vartioimisliikkeissä eri vartiointitehtävissä
- tehdaspalokunnissa ja puolivakinaisissa pelastusalaan liittyvissä organisaatioissa
- ympäristötöiden tehtävissä, koska yrityksiltä vaaditaan tulevaisuudessa hyvää ympäristöasioiden hallintaa
- palvelutöissä, kuten vastaanottopalvelut, vahtimestaripalvelut ja erilaiset henkilökohtaiset turvallisuuspalvelut
Tutkinto antaan hyvän pohjan hakeutumiselle myös poliisin, palomiehen, tullin, ym. turvallisuusalan jatkokoulutuksiin.
Sisältö
Turvallisuusalan perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osaamispistettä) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osaamispistettä). Ammatillisista tutkinnon osista pakollisia on 55 osaamispistettä ja valinnaisia 90 osaamispistettä.
Koulutus sisältää monipuolisesti mm. seuraavia kokonaisuuksia:
- turvallisuussuunnittelu ja riskienhallinta
- uhkatilanteiden hallinta
- voimankäytön hallinta
- järjestyksenvalvojan tehtävissä toimiminen
- vartioimistehtävissä toimiminen
- turvallisuualan palvelutehtävissä toimiminen
Koulutuksen aikana suoritetaan sekä vartijan että järjestyksenvalvojan peruskoulutus, jotka antavat mahdollisuuden työllistyä turvallisuusalalle.
Tutustu tarkemmin tutkinnon perusteisiin tästä(siirryt toiseen palveluun).
Valintaperusteet
WinNovassa on käytössä jatkuvan haun yhteiset valintaperusteet: Winnovan jatkuvan haun valintaperusteet(avautuu uuteen ikkunaan). Opiskelijavalinta tehdään pisteyttämällä hakijat kriteerien perusteella.
Kustannukset
Koulutus on maksuton. Mahdollisia kustannuksia voi syntyä esimerkiksi viranomaismaksuista.
Oppivelvollisille kaikki opetuksessa tarvittavat oppikirjat ja muut materiaalit sekä työvälineet, -asut ja -aineet ovat maksuttomia. Opintoja täydentävistä vapaaehtoisista opintoretkistä, vierailuista, tapahtumista ja muista vastaavista toiminnoista voidaan periä kohtuullisia maksuja.
Hakeutuminen
- Turvallisuusalan perustutkinnossa on terveydentilan ja toimintakyvyn suhteen erityisiä vaatimuksia. Kun haet koulutukseen, sinun on hyvä arvioida omaa terveydentilasi ja verrata sitä terveydellisiin vaatimuksiin. Oppilaitoksessa voidaan päättää, että sinua ei voida valita koulutukseen, jos vaatimukset eivät täyty. Merkitse rastilla hakulomakkeelle, jos sinulla on terveydentilaan tai toimintakykyyn liittyviä esteitä tai puutteita, jotka voivat vaikuttaa opiskelijavalintaan.
- Opiskelijaksi ottamisen esteenä voi olla:
- fyysistä terveyttä ja toimintakykyä rajoittava sairaus tai vamma
- insuliinihoitoinen diabetes, joka ei ole hoitotasapainossa
- lääkkeiden riippuvuus tai ongelma- tai väärinkäyttö
- mielenterveyden häiriö tai psyykkinen sairaus, joka ei ole hoitotasapainossa
- päihteiden riippuvuus tai ongelma- tai väärinkäyttö
- sellainen näön tai kuulon heikkous, jota ei voida apuvälineillä korjata
- vuorovaikutusta vaikeuttava toimintakyvyn häiriö
Kielitaitovaatimus:
- Koulutuksen suomen kielen taitovaatimus on B1.2. Mikäli hakijan äidinkieli on muu kuin suomi, hakija kutsutaan kielitaitokokeeseen. Lisätietoja: kielitaitotasot ja -kokeet
Yhteyshenkilöt
Hakupalvelut
hakupalvelut@winnova.fi
044 455 8500
Tiedepuisto 3, Pori
Tommi Harju
Lehtori, Turvallisuusala
etunimi.sukunimi@winnova.fi
044 455 7390
Tiedepuisto 3, PORI
Päivi Rosenqvist
Koulutuspäällikkö, Lentokonetekniikka, Turvallisuusala
etunimi.sukunimi@winnova.fi
044 455 8181
Tiedepuisto 3, PORI