Siirry sisältöön

Teollinen pintakäsittely

Hakeutuminen
Työvoimakoulutus
Tutkinto
Pintakäsittelyalan perustutkinto, PT
Toteutus
Päivä
Sijainti
Professorintie 5, Pori
Hakuaika
-
Koulutusaika
-
TE-palvelut

Aikataulu ja toteutus

Koulutus toteutetaan ajalla 24.2.2025-27.6.2025. Opinnot sisältävät opiskelua oppilaitoksen monipuolisissa oppimisympäristöissä sekä työelämässä. Koutukseen sisältyy myös teoriaopintoja. Koulutus toteutetaan pääsääntöisesti päiväopiskeluna klo 8.00-15.00 välillä. Opetuskieli on suomi. Työssäoppimisjaksoilla noudatetaan työpaikan työaikaa.

Koulutus toteutetaan työllistymistä tukevan ja henkilökohtaisen ohjelman mukaisesti (HOKS), josta sovitaan koulutuksen alussa. Koulutuksen kesto määräytyy yksilöllisesti opiskelijan oppimisen ja aikaisemman osaamisen perusteella.

Kohderyhmä

Koulutus on tarkoitettu 20 vuotta täyttäneille työttömille ja työttömyysuhan alaisille, joilla on kiinnostusta ja halua työllistyä teollisen pintakäsittelyn työtehtäviin teollisuuteen.

Tavoite

Metalliteollisuudessa tarvitaan ruiskumaalareita, jauhemaalareita, korroosionestomaalareita sekä metalliruiskuttajia, sinkitsijöitä ja muita pintakäsittelijöitä. Teollisen pintakäsittelyn osaamisalan koulutuksen suorittanut pintakäsittelijä voi työskennellä teollisuuden metallituotemaalaamossa tai teollisen pintakäsittelyn tuotantolaitoksissa metalli-, puu-, huonekalu-, rakennus- tai ajoneuvoteollisuudessa. Pintakäsittelijä voi työskennellä myös maalausliikkeissä ja automaalaamoissa tai erikoistua korroosionestomaalaukseen esimerkiksi telakoilla.

Teollisen pintakäsittelyalan töissä tarvitaan käsityö- ja hienomotoriikkataitoja. Vastaat tuotteen tai osan viimeisestä silauksesta, joten työskentely vaatii pitkäjänteisyyttä ja huolellisuutta. Työtehtäviisi saattaa sisältyä myös tietotekniikan avulla tapahtuvaa automaattisten laitteistojen ohjausta ja valvontaa. Hyvä fyysinen kunto on eduksesi, sillä joskus työtä tehdään hankalissa ja väsyttävissä asennoissa.

Voit tutustua WinNovan pintakäsittelyalan koulutukseen tarkemmin seuraavan videon kautta: https://www.youtube.com/watch?v=M84zUynkfA8(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

Sisältö

Koulutuksen aikana opiskelija suorittaa pintakäsittelyalan perustutkinnosta teollisen pintakäsittelyalan osaamisalalta tutkinnon osan Metallituotemaalaus (55 osp). Koulutuksessa opiskellaan metallituotemaalausta, maalauslinjanhoitoa, suihkupuhdistusta, korroosionestomaalausta ja jauhemaalausta.

Opiskelu on hyvin käytännönläheistä: vaikka koulutukseen sisältyy myös teoriaopintoja, opit ammattiosaamisen ja pintakäsittelytekniikat tekemällä käytännön töitä. Koulutus sisältää HOKSin mukaisesti pintakäsittelyalan perusteiden opiskelua lähiopetuksena oppilaitoksessa, ammatillista opiskelua oppilaitoksen työmailla sekä opiskelua alan yrityksissä koulutussopimuksella.

Tutustu tarkemmin tutkinnon perusteisiin tästä(siirryt toiseen palveluun).

Kustannukset

Työvoimakoulutukseen sisältyvä opetus ja materiaalit ovat opiskelijalle maksuttomia.

Lisätietoja

Koulutuksen sisältö ja toteutus:

Koulutushaku, koulutusajan etuudet:

Huolehdithan, että TE-toimistossa on tehty työllistymissuunnitelma koulutukseen liittyen varmistaaksesi oikeutesi mahdolliseen työttömyysetuuden korotusosaan koulutuksen ajalta.

Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy Työ- ja elinkeinotoimistoilta Työllisyysalueille 1.1.2025. Siirto voi aiheuttaa muutoksia TE-toimiston yhteystietoihin. Lisätietoa Työmarkkinatorilta tästä(siirryt toiseen palveluun).

www.kela.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) (työmarkkinatuki ja peruspäiväraha)
www.tyj.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) (ansiosidonnainen päiväraha)

Hakeutuminen

Hae koulutukseen sivulla olevasta Hae koulutukseen -kohdasta 3.2.2025 mennessä. Täytä hakemus huolellisesti kaikilta osin ja perustele, miksi juuri sinä olisit soveltuva tähän koulutukseen. Huolehdithan, että olennainen työ- ja koulutushistoriasi käyvät ilmi hakemuksestasi. Linkki(siirryt toiseen palveluun) koulutukseen TE-toimiston sivuilla. Osa hakijoista kutsutaan hakemuksen perusteella haastatteluun. Haastattelut järjestetään 13.2.2025, jonka paikka ilmoitetaan haastattelukutsussa. Koulutukseen valinta perustuu koulutustarpeeseen, hakemuksessa esitettyihin tietoihin ja valintahaastatteluun.

Koulutuksen suomen kielen taitovaatimus on A2.2. Mikäli hakijan äidinkieli on muu kuin suomi, hakija kutsutaan kielitaitokokeeseen. Lisätietoja: kielitaitotasot ja -kokeet

Voit seurata hakemuksesi tilannetta ja tarkistaa haastatteluaikasi sekä valintatietosi Työmarkkinatorin Asiointi – Henkilöasiakas -palvelussa (www.tyomarkkinatori.fi)(siirryt toiseen palveluun). Huomioithan, että koulutushakemus on sitova; hakemuksen perumisella ilman pätevää syytä saattaa olla vaikutusta työttömyysturvaoikeuteen.

Huom. Varmistaaksesi oikeutesi mahdolliseen työttömyysetuuden korotusosaan koulutuksen ajalta huolehdithan, että TE-toimistossa on laadittu työllistymissuunnitelma, jossa on sovittu koulutukseen hausta.

Yhteyshenkilöt

Juhani Nygren

Koulutuspäällikkö, Kone- ja tuotantotekniikka, Laboratorioala, Pintakäsittelyala, Prosessiteollisuus, Rakentaminen, Sähkö- ja automaatiotekniikka, Talotekniikka

etunimi.sukunimi@winnova.fi
044 455 8443
Satamakatu 19, RAUMA