Rakennusalan perustutkinto, maarakennuskoneenkuljettaja, oppisopimuskoulutus
- Hakeutuminen
- Oppisopimus
- Tutkinto
- Rakennusalan perustutkinto, PT
- Toteutus
- Päivä
- Sijainti
- Sahalahdentie 57, Ulvila
- Hakuaika
- Jatkuva
- Koulutusaika
- Jatkuva
Aikataulu ja toteutus
Opiskelu aloitetaan HOKSin, eli henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelman, laatimisella. Siinä huomioidaan opiskelijan henkilökohtainen osaaminen ja työkokemus, ja laaditaan opiskelusuunnitelma niiden pohjalta.
Tavoite
Koulutuksen tavoitteena on, että opiskelija pystyy koulutuksen jälkeen työskentelemään monialaisesti maarakennuskoneenkuljettajana.
Rakennusalan perustutkinnon suorittanut tekee talonrakennustyömaan perustusvaiheen töitä laatuvaatimusten mukaisesti sekä käsittelee materiaaleja huolellisesti ja taloudellisesti. Hän osaa lukea maarakentamiseen liittyviä piirustuksia.
Maarakennuksen ammattilainen voi työskennellä kaivinkoneenkuljettajana, pyöräkuormaajan kuljettajana tai erikoistumisestaan riippuen erikoiskoneiden kuljettajana. Koulutus antaa perusteet toimia itsenäisenä yrittäjänä maarakennuksen alalla.
Sisältö
Koulutus toteutetaan oppisopimusopintoina, joten opiskelijalla tulee olla soveltuva työpaikka maarakennusalalta. Koulutus sisältää teoria-, verkko- ja lähiopintoja sekä käytännön työssä tapahtuvaa oppimista opiskelijan omalla työpaikalla. Koulutuksen kesto ja sisältö on yksilöllinen. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma opintojen alkaessa. Opetuskieli on suomi.
Maarakennuskoneenkuljettajan osaamisalalta valmistuu muun muassa kaivinkoneen-, pyöräkuormaajan- ja tienhoitoautonkuljettajia.
Opintojen pakollinen tutkinnon osa on laaja kokonaisuus, jossa opitaan niin tekniset kuin sosiaalisetkin perustaidot, joita maarakennustyömaalla tarvitaan. Opinnoissa harjoitellaan muun muassa käyttämään maarakennuskoneita tavanomaisissa maarakennuskohteissa, hyödyntämään materiaaleja oikein ja toimimaan yhteistyössä maarakennustöiden eri osapuolien kanssa. Lisäksi perehdytään piirustusten lukemiseen ja työn suunnitteluun niiden pohjalta sekä materiaali- ja työmenekkilaskelmien tekoon. Opinnoissa harjoitellaan myös maarakennuskoneen huoltamista.
Opintoihin sisältyy kuorma-autonkuljettajan perustason ammattipätevyys ja C-luokan ajo-oikeuden suorittaminen. Koulutus antaa perusteita hakeutua myöhemmin erikoiskoneiden kuljettajaksi ja muihin maarakennusalan tehtäviin.
Hakeutuminen
Koulutukseen haetaan sähköisellä lomakkeella, johon on linkki “Hae koulutukseen” tällä sivulla.
Tarkista hakijan terveyteen ja toimintakykyyn liittyvät vaatimukset: Tarkista hakijan terveyteen ja toimintakykyyn liittyvät vaatimukset tekniikan alalla(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Koulutuksen kielitaitovaatimus on A2.2, jos hakijan äidinkieli ei ole suomi. Katso tarkemmat tiedot kielitaitovaatimuksista ja kielitaidon osoittamisesta(avautuu uuteen ikkunaan)
Yhteyshenkilöt
Hakupalvelut
hakupalvelut@winnova.fi
044 455 8500
Tiedepuisto 3, Pori
Saija Kuusisto
Opinto-ohjaaja, Luontoala, Maarakennus, Metsäala
etunimi.sukunimi@winnova.fi
044 455 7378
Sahalahdentie 57, ULVILA
Helena Karhiniemi
Lehtori, Maarakennus
etunimi.sukunimi@winnova.fi
044 455 7340
Sahalahdentie 57, ULVILA