Prosessiteollisuuden perustutkinto, prosessinhoitaja
- Hakeutuminen
- Oppisopimus
- Tutkinto
- Prosessiteollisuuden perustutkinto, PT
- Toteutus
- Päivä
- Sijainti
- Professorintie 5, Pori
- Hakuaika
- Jatkuva
- Koulutusaika
- Jatkuva
Kohderyhmä
WinNovan oma jatkuva haku on avoinna kaikille hakijoille – myös jo aiemmin ammatillisen tai korkeakoulututkinnon suorittaneille.
Tutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Voit hakeutua myös alan ammattitutkintoon tai erikoisammattitutkintoon.
Tavoite
Prosessiteollisuuden perustutkinto antaa valmiudet toimia eri alojen tuotannon työtehtävissä. Lisäksi työkuvaan kuuluu tuotantoon liittyviä huolto- ja kunnossapitotöitä.
Prosessinhoitajana voit työskennellä muun muassa kemianteollisuuden eri tehtaissa valmistaen esimerkiksi nikkeliä, kuparia, maaleja ja lääkkeitä. Lisäksi erilaiset veden- ja jätevedenpuhdistamot, energia-, lämpö- ja sähkövoimalaitokset, öljynjalostuslaitokset sekä elintarviketeollisuus voivat tulevaisuudessa olla sinun työpaikkasi.
Mahdolliset työtehtävät
- prosessin käyttö- ja valvontatehtävät
- prosessinohjaus eri järjestelmillä
- prosessin käynnissäpitotehtävät
Henkilökohtaiset ominaisuudet
- kyky omaksua itsenäinen ja vastuullinen työskentelytapa
- ryhmätyötaidot
- valmius vuorotyöhön
Opiskeluaika määräytyy henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaan.
Sisältö
Kaikille pakollinen tutkinnon osa
- Tuotantoprosessien käynnissäpito 25 osp
Opiskelija voi suuntautua seuraaviin osaamisaloihin. Osaamisalakohtaisten opintojen laajuus on 80 osp
- Kemianteollisuuden osaamisala
- Paperiteollisuuden osaamisala
- Biotekniikan osaamisala
- Metallien jalostuksen osaamisala
Lisäksi kaikilla osaamisaloilla suoritetaan valinnaisia tukinnon osia yhteensä 40 osp, jotka tukevat ammatillista suuntautumista. Valinnaisia tutkinnonosia voivat olla esim.
- Tuotantoprosessissa toimiminen
- Hydrometallurgisten prosessien hallinta
- Energiatuotantoprosessissa toimiminen
- Paperi- ja kartonkiteollisuuden tuotantoprosessissa toimiminen
- Selluteollisuuden tuotantoprosessisssa toimiminen
- Ympäristöteknisten prosessien hallinta
- Metallin jalostuprosessin hallinta
- Prosessin kehitys- ja koeajotoiminnassa toimiminen
- Tuoteosaaminen ja tuoteautomaation hallinta
- Vesien käsittely prosessiteollisuudessa
Yhteiset tutkinnon osat 35 osp
Prosessinhoitajaksi opiskelu sisältää:
- prosessin valvontaa, ohjausta ja säätöä automaatiojärjestelmillä
- kunnossa- ja käynnissäpitotöitä sekä laitetuntemusta
- tuotantoprosessien hallintaa
- näytteenottoa ja laadunvalvontaa
- yhteisten tutkinnon osien opiskelua siltä osin kun osaamista ei voida tunnustaa aikaisemmista opinnoista
Valintaperusteet
Koulutus henkilöille, jotka ovat työsuhteessa tai työsuhde on alkamassa alan ammattitaitovaatimuksia vastaavissa työtehtävissä.
Kustannukset
Oppikirjat ja opiskeluvälineet
Hakeutuminen
Hakuajan ollessa käynnissä sivun ylälaidassa olevan Hae koulutukseen –kohdasta.
Yhteyshenkilöt
Hakupalvelut
hakupalvelut@winnova.fi
044 455 8500
Tiedepuisto 3, Pori
Hanna Salminen
Lehtori, Kone- ja tuotantotekniikka, Laboratorioala, Pintakäsittelyala, Prosessiteollisuus, Sähkö- ja automaatiotekniikka
etunimi.sukunimi@winnova.fi
044 455 8094
Professorintie 5, PORI