Siirry sisältöön

OPPISOPIMUS/nonstop-haku, Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto; Kiinteistönhoitaja (AT) / Tekninen kiinteistönhoitaja

Hakeutuminen
Oppisopimus
Tutkinto
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, AT
Toteutus
Monimuoto
Sijainti
Professorintie 5, Pori
Hakuaika
Jatkuva
Koulutusaika
Jatkuva

Aikataulu ja toteutus

Opiskelijaksi hakeutuvalla tulee koulutuksen alkaessa olla alan työpaikka. Työsuhde voi alkaa yhdessä oppisopimuksen kanssa tai työsuhde voi olla alkanut jo aiemmin. Koko tutkinnon suorittamiseksi oppisopimuksia voi tarvittaessa olla myös eri työnantajien kanssa peräkkäin.

Työntunteja on oppisopimusaikana oltava keskimäärin vähintään 25 tuntia viikossa.

Oppilaitos järjestää keskimäärin 3-4 koulupäivää kuukausittain, joissa opiskellaan asioita sekä teoriaopintoina että työharjoitteita tehden. Asioita harjoitellaan suunnitelmallisesti työsuhteessa oppien työnantajan ohjaamana ja oppisopimuksen tulee olla voimassa koko opiskeluajan. Oppimista vahvistetaan myös etäopintojen kautta.

Opintojen sisältö määritellään tavotteiden ja osaamiskartoituksen perusteella.

Kohderyhmä

Koulutus soveltuu kiinteistönhoitajan tehtävissä jo toimiville/toimineille henkilöille, joilla on jo alan perustaidot tai muu alan työtehtäviin valmistava koulutus/työkokemus.

*Alan uusille tekijöille sopiva koulutus on alan perustutkinto joko oppisopimuskoulutuksena tai omaehtoisena opiskeluna (ks. muu kiinteistönhoidon koulutustarjontamme).

Opiskelijaksi hakeutuvalla tulee olla alan työpaikka. Työsuhde voi alkaa yhdessä oppisopimuksen kanssa tai työsuhde voi olla alkanut jo aiemmin. Koko tutkinnon suorittamiseksi oppisopimuksia voi tarvittaessa olla myös eri työnantajien kanssa peräkkäin.

Työntunteja on oppisopimusaikana oltava keskimäärin vähintään 25 tuntia viikossa.

Tavoite

Oppisopimuskoulutuksen tavoite on syventää ja vahvistaa työntekijän ammatillista osaamista monimuotoisen koulutuksen avulla. 

Tavoite on suorittaa puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto tarvelähtöisesti joko kokonaan tai vain sovituilta osin ns. täsmäkoulutuksena.

Sisältö

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, 150 osp (HUOM. Koulutukseen voi hakeutua myös tavoitteena suorittaa vain osa tutkinnosta).

Tutkinnon pakollinen osa

Asiakaslähtöisten puhtaus- ja kiinteistöpalvelujen tuottaminen, 15 osp

Tutkinnon pakollinen valinnainen tutkinnon osa (valitaan yksi)

Kiinteistön toimintakunnon ylläpito 45 osp – (ammattinimike Kiinteistönhoitaja)

LVI-järjestelmien käyttö ja ylläpito 45 osp – (ammattinimike Tekninen kiinteistönhoitaja)

Tutkinnon vapaasti valittavat valinnaiset osat (valinnaisista muodostetaan 90 osp kokonaisuus)

Tutustu tutkinnon muodostumiseen tästä(siirryt toiseen palveluun).

Valintaperusteet

Sekä työnantajan että opiskelijan tulee olla tavoitteisiin soveltuvia.

Koulutus toteutetaan suomen kielellä. Suomen kielen kielitaitotasovaatimus on A2.2. Kielitaitotasojen yleiskuvaukset (pdf)

Asiat kartoitetaan ja sovitaan yhteisessä tapaamisessa.

Kustannukset

Oppisopimuskoulutus on opiskelijalle ja työnantajalle maksuton.

Lisätietoja

Tiedustelut oppisopimuskoulutukseen osallistumisen mahdollisuudesta ja lisäohjeita hakeutumiseen saat tarvittaessa ottamalla yhteyttä alan oppisopimusvastaavaan:

Janne Koskela, p. 044 455 7313, sposti: janne.koskela@winnova.fi

Yhteyshenkilöt