Siirry sisältöön

Merenkulkualan perustutkinto, konemies, matruusi, vahtiperämies, vahtikonemestari

Hakeutuminen
Omaehtoinen
Tutkinto
Merenkulkualan perustutkinto, PT
Toteutus
Päivä
Sijainti
Suojantie 2, Rauma
Hakuaika
Jatkuva
Koulutusaika
Jatkuva

Aikataulu ja toteutus

Koulutus alkaa henkilökohtaisen osaamisen kehittämistä koskevan suunnitelman mukaisesti.

Kohderyhmä

Koulutus soveltuu henkilöille, joilla on aiempaa merenkulun osaamista (merenkulun pätevyyskirja). 

Ammatillisista perustutkinnoista sekä ammatti- ja erikoisammattitutkinnoista saa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.

Tavoite

Merenkulkualan ammattilaiset työskentelevät mm. koti- ja ulkomaanliikenteen kuivalastialuksissa, irtolastialuksissa, säiliöaluksissa sekä matkustaja-​ ja autolautoilla. Työ edellyttää vankkaa ammattitaitoa turvallisuuden ja ympäristönsuojelun takaamiseksi. Ammatissa tarvitaan myös vahvaa teknistä osaamista, kielitaitoa, yhteistyökykyä ja kykyä palvella asiakkaita ammattimaisin ottein. Merenkulun ammattilaisia tarvitaan myös varustamoissa, satamissa, luotsaustoiminnassa, jäänmurtajilla ja väylien kunnossapidossa sekä merenkulun koulutuksessa.

Konemiehen tutkintonimikkeen suorittaneet voivat suorittaa aluksen koneiden ja laitteiden huolto- ja korjaustöitä. He tuntevat yleisimmät metallien työstö- ja hitsausmenetelmät ja ymmärtävät konepiirustuksia sekä ottavat työssään huomioon yleiset turvallisuus- ja terveysnäkökohdat.

Matruusin tutkintonimikkeen suorittaneet voivat suorittaa aluksen kansikoneiden ja -laitteiden huolto- ja korjaustöitä.

Päällystön osaamisalan suorittaneet ja liikenteen turvallisuusviraston, Traficom, pätevyyskirjan saaneet voivat työskennellä vahtipäällikkönä komentosillalla tai konehuoneessa.

Miehistötoiminnan osaamisala: Matruusi tai Konemies

Päällystötoiminnan osaamisala: Vahtiperämies tai Vahtikonemestari

Valintaperusteet

WinNovassa on käytössä jatkuvan haun yhteiset valintaperusteet.

Mikäli hakijan äidinkieli on muu kuin suomi, hänet kutsutaan kielitaitokokeeseen. Tutkinnon kielitaitovaatimus on B1.1.

Kustannukset

Mahdollisia kustannuksia syntyy mm. koulumatkoista.

Lisätietoja

Osalla valituista on mahdollisuus saada opiskelija-asuntolapaikka.

Hakeutuminen

Terveydentilavaatimukset alalla(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Koulutukseen valinta tehdään hakemuksen sekä mahdollisen haastattelun perusteella. Täytä hakulomake huolellisesti. Hakukelpoisuusvaatimuksena on aiempi merenkulun osaaminen (merenkulun pätevyyskirja). Otamme opiskelijoita tällä hetkellä vain jatkaviin ryhmiin.

Yhteyshenkilöt