Siirry sisältöön

Matkailualan perustutkinto, Matkailun asiakaspalvelija

Hakeutuminen
Omaehtoinen
Tutkinto
Matkailualan perustutkinto, PT
Toteutus
Päivä
Sijainti
Tiedepuisto 3, Pori
Hakuaika
Jatkuva
Koulutusaika
Jatkuva

Aikataulu ja toteutus

Koulutus toteutetaan lähiopiskeluna. Koulutuksen kesto ja sisältö on yksilöllinen. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS) opintojen alkaessa. Opetuskieli on suomi. Koulutus alkaa henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti.

Kohderyhmä

Haku on kaikille avoinna, myös jo aiemmin ammatillisen tai korkeakoulututkinnon suorittaneille. Alan kansainvälisyyden vuoksi kielitaito ja kiinnostus kielten opiskeluun on tärkeää.

Tavoite

Tutkinnon suorittanut osaa toimia matkailualan majoituksen tai matkailupalvelujen toteuttamisen asiakaspalvelutehtävissä. Hän osaa palvella kotimaisia ja ulkomaisia asiakkaita asiakaslähtöisesti hyödyntäen kielitaitoa ja kulttuurien tuntemusta. Osaat mm. toimia erilaisin liikeideoin toimivien majoitusliikkeiden asiakaspalvelutehtävissä ja tehdä huonevarauksia sekä esitellä ja myydä tuotteita ja palveluja. Osaat suunnitella, markkinoida, myydä ja toteuttaa ohjelmapalveluita. Osaat järjestää erilaisia tapahtumia, järjestää retkiä ja suunnitella ohjelmallisia tilaisuuksia ja matkakokonaisuuksia.

Sisältö

Koulutus koostuu kaikille pakollisesta tutkinnon osasta matkailualan asiakaspalvelu ja sen jälkeen osaamisalan mukaan hotellin vastaanottopalveluista tai matkailupalvelujen toteuttamisesta. Lisäksi oman mielenkiinnon ja ammatillisen kasvun tueksi valitaan valinnaisia tutkinnon osia, joita ovat mm. kokouspalvelut, majoituspalvelut, opastuspalvelut ja retki- ja luontoruokailupalvelut. Myös Satakunnan ammattikorkeakoulun opintotarjottimelta on mahdollisuus valita opintoja, jotka luetaan hyväksi mahdollisissa jatko-opinnoissa ammattikorkeakouluissa.

Tutustu tarkemmin tutkinnon perusteisiin tästä(siirryt toiseen palveluun)

Valintaperusteet

Winnovassa on käytössä jatkuvan haun yhteiset valintaperusteet. Opiskelijavalinta tehdään pisteyttämällä hakijat kriteerien perusteella. 

Kustannukset

Mahdollisia kustannuksia voi syntyä mahdollisista työvaatteista ja -välineistä, opetusmateriaalista ja tutustumiskäynneistä erilaisiin kohteisiin.

Oppivelvollisille kaikki opetuksessa tarvittavat oppikirjat ja muut materiaalit sekä työvälineet, -asut ja -aineet ovat maksuttomia. Opintoja täydentävistä vapaaehtoisista opintoretkistä, vierailuista, tapahtumista ja muista vastaavista toiminnoista voidaan periä kohtuullisia maksuja.

Hakeutuminen

Hae koulutukseen sivulla olevasta Hae koulutukseen -kohdasta. Täytä hakemus huolellisesti. Täyttämällä ja lähettämällä sähköisen hakulomakkeen suostut samalla, että kaikki opiskelijavalintaan liittyvä viestintä tapahtuu sähköisesti. Kaikki hakijat kutsutaan haastatteluun. Haastattelupaikka ilmoitetaan kutsussa.

Koulutuksen suomen kielen taitovaatimus on B1.1. Mikäli hakijan äidinkieli on muu kuin suomi, hakija kutsutaan kielitaitokokeeseen. Lisätietoja: kielitaitotasot ja -kokeet

Koulutukseen valinta tehdään hakemuksen ja haastattelun perusteella. Valintapäätös tehdään haastattelun jälkeen mahdollisimman pian.

Yhteyshenkilöt