Siirry sisältöön

Hoiva-avustaja tai lähihoitaja

Hakeutuminen
Työvoimakoulutus
Tutkinto
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, PT
Toteutus
Päivä
Sijainti
Steniuksenkatu 8, Rauma
Hakuaika
-
Koulutusaika
-
TE-palvelut

Aikataulu ja toteutus

Koulutus toteutetaan päiväkoulutuksena (kello 8–15.15), joka sisältää lähiopetusta, etä- ja verkkotyöskentelyä sekä työpaikalla tapahtuvia oppimisjaksoja (työvuorot työpaikan työaikojen mukaisesti). 

Kohderyhmä

Koulutus on työvoimakoulutusta, jonka ensisijaisena kohderyhmänä 20 vuotta täyttäneet työttömät ja työttömyysuhan alaiset työnhakijat, jotka haluavat työskennellä hoitoalalla. Hakijalla pitää olla vähintään peruskoulu suoritettuna. Hakeutua voi myös jo aiemmin lukion tai ammatillisen tai korkeakoulututkinnon suorittaneet.

Mikäli opintoihin tai työpaikoilla oppimiseen sisältyy työskentelyä alaikäisten parissa, on opiskelijan esitettävä rikostaustaote. Vaatimuksena alalle on ammattiin soveltuva hyvä terveys. Tutustu tarkemmin alan terveydentilavaatimuksiin ja rokotteisiin.

Tavoite

Tavoitteena on, että kaikki opiskelijat suorittavat ensin hoiva-avustajakoulutuksen (kesto noin 9 kuukautta). Tämän jälkeen on mahdollista soveltuvuuskokeiden kautta jatkaa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suorittamiseen (koulutuksen kesto noin 2 vuotta).

Sosiaali- ja terveysalalla työskentelevä työskentelee ihmisten kanssa ja heitä varten. Työssä saa kohdata eri elämänkulun vaiheissa olevia asiakkaita ja potilaita yksilöinä ja edistää toiminnallaan heidän terveyttään ja hyvinvointiaan. Hoitoalalla työskentelevä osaa avustaa ja ohjata asiakkaita ja potilaita voimavaralähtöisesti, yksilöllisesti ja tasavertaisesti arjen tilanteissa. 

Sisältö

Hoiva-avustajan koulutukseen kuuluu kaikille pakollisina tutkinnon osina sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta 3 tutkinnon osaa, jotka ovat:

Koulutuksen laajuus on yhteensä 60 osaamispistettä.

Hoiva-avustaja, kuten myös lähihoitaja, voi työllistyä esimerkiksi seuraaviin työympäristöihin: 

Hoiva-avustajaksi valmistumisen jälkeen voi jatkaa sosiaali- ja terveysalan tutkinnon loppuun ja valmistua lähihoitajaksi. Tämä edellyttää osallistumista soveltuvuuskokeeseen, joka sovitaan erikseen koulutuksen alettua HOKS-keskustelussa. Soveltuvuuskokeesta tulee saada hyväksytty tulos, jotta voi tulla valituksi lähihoitajaopintoihin.  

Lähihoitajan koulutuksessa suoritetaan: 

Tutustu lisää tutkinnon perusteisiin(siirryt toiseen palveluun)

Kustannukset

Koulutus on opiskelijalle maksutonta.  

Lisätietoja

Koulutushaku, koulutusajan etuudet:

Hakeutuminen

Koulutukseen haetaan 2.2.2025 mennessä Hae koulutukseen -​kohdasta. Haku ohjautuu TE-​toimiston hakulomakkeelle. Täytä hakemus huolellisesti ja kerro, miksi olet kiinnostunut kyseisestä koulutuksesta ja alasta. Linkki(siirryt toiseen palveluun) koulutukseen TE-​toimiston sivuilla. Osa TE-toimiston valitsemista hakijoista kutsutaan hakemuksen perusteella haastatteluun 25.2.2025.

Valinnat koulutukseen tehdään haastattelujen jälkeen hoiva-avustajakoulutukseen mahdollisimman pian. Koulutukseen valinta perustuu koulutustarpeeseen, hakemuksessa esitettyihin tietoihin ja valintahaastatteluun. Mikäli hakijan äidinkieli on muu kuin suomi, hakija kutsutaan kielitaitokokeeseen. Koe järjestetään Raumalla 5.2.2025. Hoiva-​avustajakoulutuksen kielitaitotasovaatimus on B1.1 ja lähihoitajakoulutuksen B1.2. Lisätietoja: kielitaitotasot ja -​kokeet.

Mahdollisesta soveltuvuustestauksesta sovitaan hoiva-avustajakoulutuksen aikana opiskelijan kanssa HOKS-keskustelussa ja halukkaat lähetetään soveltuvuuskokeeseen.

Yhteyshenkilöt

Sari Asumalahti

Opinto-ohjaaja, Hiusala, Kauneudenhoitoala, Puhtauspalvelut, Sosiaali- ja terveysala

etunimi.sukunimi@winnova.fi
044 455 7705
Steniuksenkatu 8, RAUMA