Elintarviketeollisuuden ammattitutkinto
- Hakeutuminen
- Oppisopimus
- Tutkinto
- Elintarviketeollisuuden ammattitutkinto, AT
- Toteutus
- Monimuoto
- Sijainti
- Tiedepuisto 3, Pori
- Hakuaika
- Jatkuva
- Koulutusaika
- Jatkuva
Aikataulu ja toteutus
Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena oppisopimuksella tai omaehtoisena koulutuksena sisältäen lähiopetusta ja työelämässä oppimista henkilökohtaisen suunnitelman mukaan.
Koulutuksen aloitusaika, kesto ja sisältö on yksilöllinen. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS) opintojen alkaessa. Opetuskieli on suomi.
Oppisopimuskoulutukseen hakevalta edellytetään leipomoalan työpaikkaa tai työsuhteen alkamista. Työtunteja oppisopimuksen aikana oltava vähintään 25h/vk.
Kohderyhmä
Koulutus soveltuu elintarviketeollisuusden alasta kiinnostuneille tai alalla jo työskenteleville henkilöille. Hakukelpoisuusvaatimuksena on aiempi perustutkinto ja/tai työkokemus.
Koulutukseen voivat hakeutua myös jo aiemman tutkinnon suorittaneet.
Ammatillisista perustutkinnoista sekä ammatti- ja erikoisammattitutkinnoista saa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.
Tavoite
Elintarviketeollisuuden ammattitutkinnon suorittanut:
- hallitsee työturvallisuus- ja ergonomiaohjeet
- osaa pakata tuotteet asianmukaisiin pakkauksiin varmistaen niiden säilyvyyden ja laadun
- osaa laatia tuotteille tarvittavat tuoteselosteet, pakata ja lähettää tuotteet asiakkaille
- osaa työskennellä taloudellisesti, tuloksellisesti ja joustavasti halliten elintarviketeollisuuden työmenetelmät
- hallitsee tuotelaadun toteutumisen ja tietotekniikan käytön työssään
Sisältö
Elintarviketeollisuuden ammattitutkinnon laajuus on 120 osaamispistettä. Tutkinto koostuu pakollisista ja valinnaisista tutkinnon osista, joiden tarkempi rakenne määräytyy valitun osaamisalan mukaan.
Osaamisalat ovat:
Meijerialan osaamisala
Elintarvikealan osaamisala
Liha-alan osaamisala
Tutustu tarkemmin elintarvikeateollisuuden ammattitutkinnon perusteisiin tästä(siirryt toiseen palveluun).
Valintaperusteet
WinNovassa on käytössä jatkuvan haun yhteiset valintaperusteet. Opiskelijavalinta tehdään pisteyttämällä hakijat kriteerien perusteella.
Kustannukset
Koulutus on oppisopimuskoulutuksena maksuton. Omaehtoisen koulutuksen hinta 400 € (sis. alv.) koko tutkinto, tutkinnon osan hinta 150 €.
Maksullisissa koulutuksissa viimeisen ilmoittautumis-/hakupäivän jälkeen tehdyistä peruutuksista perimme 50 % osallistumismaksusta. Mikäli ilmoittautumista ei peruta ollenkaan tai se perutaan koulutuksen aloituspäivänä, perimme osallistumismaksun kokonaisuudessaan.
Hakeutuminen
Hae koulutukseen sivulla olevasta Hae koulutukseen -kohdasta. Täytä hakemus huolellisesti. Täyttämällä ja lähettämällä sähköisen hakulomakkeen suostut samalla, että kaikki opiskelijavalintaan liittyvä viestintä tapahtuu sähköisesti.
Kaikki hakemuksen jättäneet hakijat kutsutaan haastatteluun. Haastattelut järjestetään WinNovan Porin toimipisteessä osoitteessa Tiedepuisto 3, Pori. Haastatteluja suoritetaan non-stop aikataululla. Valintapäätös tehdään kahden viikon sisällä haastattelusta.
Koulutuksen aloitus sovitaan yksilöllisesti koulutukseen valittujen opiskelijoiden kanssa.
Koulutuksen suomen kielen taitovaatimus on B1.1. Mikäli hakijan äidinkieli on muu kuin suomi, hakija kutsutaan kielitaitokokeeseen. Lisätietoja: kielitaitotasot ja -kokeet
Yhteyshenkilöt
Hakupalvelut
hakupalvelut@winnova.fi
044 455 8500
Tiedepuisto 3, Pori
Annika Polvi
Lehtori, Elintarvikeala, Matkailuala
etunimi.sukunimi@winnova.fi
044 455 7865
Tiedepuisto 3, PORI
Johanna Hankimaa-Khezami
Lehtori, Elintarvikeala, Yrittäjyys
etunimi.sukunimi@winnova.fi
044 455 8358
Tiedepuisto 3, PORI
Marjaana Vihottula
Koulutuspäällikkö, Elintarvikeala, Kiinteistöpalvelut, Matkailuala, Puhtauspalvelut, Ravintola- ja catering-ala
etunimi.sukunimi@winnova.fi
044 455 7656
Satamakatu 19, RAUMA