Siirry sisältöön

Elintarvikealan nopeat ja joustavat koulutuspolut

Elintarvikealan nopeat ja joustavat koulutuspolut -hankkeessa kehitetään ratkaisuja elintarvikealan työmarkkinoiden haasteisiin liittyen erityisesti kausityövoiman käyttöön. Hankkeen kohderyhmiä ovat elintarvikealan kausityöntekijät, joilla on moninainen koulutus-, kieli- ja kulttuuritausta, ja nuoret sekä vakituiset työntekijät, työnohjaajat ja opettajat, jotka tarvitsevat uusia taitoja alati muuttuvassa monikulttuurisessa työympäristössä.


Länsirannikon Koulutus Oy WinNova on hankkeen päätoteuttaja ja osatoteuttajina toimivat Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy ja Pyhäjärvi-instituuttisäätiö sr. Hankkeessa käynnistetään säännöllisesti kokoontuvan elintarvikealan asiantuntijafoorumin toiminta, johon kutsutaan alan yritysten ja oppilaitosten edustajia sekä muita julkisen tahon edustajia Satakunnasta ja Vakka-Suomesta. Asiantuntijafoorumin lisäksi hanke kokoaa yhteen osaajaverkoston, jota hyödynnetään nopean ja ajantasaisen tiedon kokoamiseen alan osaamistarpeista. Verkostosta kerättävän tiedon pohjalta hankkeen toteuttajat suunnittelevat ja pilotoivat mikrokoulutuksia hankkeen kohderyhmille.


Hanke on Euroopan unionin osarahoittama (Keski-Suomen ELY, ESR+) ja sen toteutusaika on 1.3.2024-28.2.2027.

Uutiset

Uutisia ja tiedotteita hankkeen toteutuksesta ja tapahtumista.

Koulutuspolut

Hankkeessa luodaan neljä elintarvikealan lyhytkestoista koulutuspolkua ja pilotoidaan kunkin teeman…

Hankkeen tulokset

Hankkeen tuloksena syntyy toimintamalli, jolla tarkoitetaan säännöllisesti kokoontuvan elintarvikealan asiantuntijafoorumin ja sitä täydentävän osaajaverkoston toimintaa ja toiminnan vaikutuksesta järjestettäviä mikrokoulutuksia.