Siirry sisältöön

WinSkills

Toteutusaika
-
Kohderyhmä

WinNovan opiskelijat ja henkilökunta.

Välittäjäviranomainen
Opetushallitus
Rahoitusohjelma
Erasmus+
Yhteyshenkilö
Kallio Tiina

Kansainvälinen hanke

Erasmus+ WinSkills -liikkuvuushanke tarjoaa WinNovan opiskelijoille kansainvälisyyspolun kaikkiin tutkintoihin. Opiskelijoille myönnetään apurahoja kahdesta kahteentoista viikkoa kestäviin työelämän oppimisjaksoihin joko Euroopan maissa tai Euroopan ulkopuolella. Myös vastavalmistuneita kannustetaan hakeutumaan kansainväliselle vaihtojaksolle tarjoamalla mahdollisuutta apurahoihin.
Henkilökunnan noin viikon pituisten jaksojen tavoitteena on uusiin kumppanioppilaitoksiin tutustuminen, kontaktien luominen, työelämän oppimispaikkojen löytäminen ja liikkuvuustoimintojen laadun arvioiminen. Jaksojen aikana informoidaan ulkomaisia kumppaneita suomalaisesta ammatillisesta koulutuksesta. Henkilöstöllä on mahdollisuus hakea apurahaa myös ulkomaiseen oman alansa täydennyskoulutukseen.