Uutiset
Kulttuurin uusi ulottuvuus – Tulevaisuuden tapahtumaelämykset
Lisätty todellisuus (Augmented Reality, AR) on teknologiaa, joka tuo virtuaaliset elementit fyysiseen ympäristöömme. Näitä elementtejä voivat olla esimerkiksi audiot, 2D-, 3D- ja 360- kuvat sekä videot …
Taitaja9-paikalliskilpailujen ilmoittautuminen käynnissä
Hyvä Taitaja9-toimija/opinto-ohjaaja Tänäkin vuonna Taitaja9 haastaa kilpailemaan pakopelimäisellä twistillä. Pakopeli tarkoittaa, että joukkueen on ratkaistava peliin kuuluvat tehtävät määräajassa, jotta pääsee poistumaan pelihuoneesta. Tämän vuoden kisa …
Avoimia työpaikkoja WinNovassa
Haussa opettajia, erityisopettaja ja ohjaaja.
WinNovan rehtori kierroksella
WinNovan rehtori Juha Vasama aloitti kesän jälkeen innostuneena konkreettisen tutustumisen WinNovan eri alojen ja toimintojen arkeen. Juha kertoo, että tulee mieluusti ihan tekemään ja toimimaan WinNovan …
Oppisopimusviikko 2023 käynnissä – Otteluisännyys ja verkostoitumista
Tiistaina 3.10. WinNova toimi Lukko – Tappara -ottelussa otteluisäntänä, tarjoten työelämän yhteistyökumppaneilleen jännittävän kiekkoillan. Koska käynnissä on valtakunnallinen oppisopimusviikko, oli luontevaa, että aloituskiekon pudotti WinNovassa liiketalouden …
WinNovan henkilöstötarinat: Opinto-ohjauksen koordinaattori ja opinto-ohjaaja Klaus Hoffström
...toimipiste on Porissa Tiedepuistossa, jossa hän työskentelee kolmena päivänä viikossa. Loput kaksi päivää hänen työpisteensä on Rautatienpuistokatu 7:n tiloissa Palmgren-konservatoriolla. Milloin ja miten aloitit työskentelyn WinNovassa? Ammatillisen koulutuksen musiikkialan koulutuksen...
Oppisopimusviikko 2023 käynnissä – Nestori Mäkelä: Työpaikkaohjaajakoulutuksen näkökulmia
Maksuton työpaikkaohjaajakoulutus on suunnattu työelämässä toimiville organisaatioille, jotka ohjaavat ja arvioivat WinNovan opiskelijoita työpaikoilla. Koulutus soveltuu yleisesti kaikille työpaikkaohjauksesta kiinnostuneille, toimialasta riippumatta. Lisätietoa Työpaikkaohjaajan koulutuksesta. Nestori Mäkelä, …
Oppisopimusviikko 2023 käynnissä – Sonja Kangas: Oppisopimuksella uuteen ammattiin
Oppisopimuskoulutuksessa merkittävä osa koulutuksesta suoritetaan tekemällä käytännön töitä työpaikalla. WinNovassa voi suorittaa lähes kaikkia tutkintoja tai tutkinnon osia oppisopimuksella. Oppisopimuksen voit solmia myös jo alkaneen koulutuksen …
Onnittelut valmistuneille!
WinNova julkaisee julkaisuluvan antaneiden nimet omilla nettisivuillaan jokaisen valmistujaisjuhlan yhteydessä, kuukauden lopussa. Kootusti nimet toimitetaan tiedotusvälineille kaksi kertaa vuodessa (ennen vuodenvaihdetta ja keväällä touko-kesäkuussa). Aikavälillä 1.9.2023 – …
Ilmoittautuminen Taitaja2024-semifinaaleihin alkaa 2.10.
Vuosittain järjestettävään Taitaja-kilpailuun voivat osallistua kilpailuvuonna 22 vuotta täyttävät tai sitä nuoremmat ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat nuoret. Kilpailussa osa lajeista on erityistä tukea tarvitseville osaajille tarkoitettuja TaitajaPLUS-lajeja. …