Siirry sisältöön

Opiskelijatarinat

Nuoret kone- ja tuotantotekniikan opiskelijat työvaatteissa istumassa aulassa.

Kesäoppiksella oman alan töihin

Kone- ja tuotantotekniikan opiskelijat Niko Puputti ja Oliver Koivunen ovat WinNovassa Raumalla opiskelevia nuoria miehiä, joilla molemmilla kesäsuunnitelmat ovat jo selvillä. Sekä Niko että Oliver ovat …

Emma Nurmi työvarusteissa tukkipinon edessä.

Puhelintyöstä metsäkoneen hyttiin  

Teksti: Ilona Lahtinen Kuvat: Elise Hovi Metsäkoneenkuljettajaksi opiskelemiseen ei tarvita aikaisempaa kokemusta koneista. Alaa Ulvilan Kullaalla WinNovassa opettavan Matti Elorannan mukaan hyödyllisempää on hyvä asenne. Emma …

Johanna kampaamossaan taustalla hiustenhoitotuotteita.

Tuore kampaajamestari on toiminnan nainen

Porilainen Johanna Toivonen on vastavalmistunut hius- ja kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinnon suorittanut kampaajamestari. Viisi vuotta sitten Johanna valmistui WinNovasta parturi-kampaajaksi, mutta into oppia uutta ei jäänyt siihen, ja erikoisammattitutkinnon opinnot …

Lyhytoppisopimuksella vauhtia valmistumiseen

18-vuotias porilainen Nita Tenho valmistui syyskuussa 2022 turvallisuusvalvojaksi WinNovasta 2 vuoden opiskelun jälkeen.  Nita solmi kesäoppisopimuksen ja vauhditti valmistumistaan turvallisuusvalvojaksi 18-vuotias porilainen Nita Tenho valmistui syyskuussa …

Kansainväliset opiskelijat viihtyivät Rauman meriteollisuusyrityksissä

FinLat-Logic-hanke edistää yhteistyötä Kesän alussa Raumalle saapui Latvian Liepajasta viisi opiskelijaa työpaikalla oppimisjaksolle osana Central Baltic -ohjelman rahoittamaa FinLat-Logic-hanketta. Hankkeen tavoitteena on yhdenmukaistaa logistiikka-alan ammatilliseen koulutukseen …