Siirry sisältöön

EuroSkills ja WorldSkills

Hämärä halli, jossa maajoukkueet esittäytyvät. Iso Suomen lippu on heijastettu maahan.

Sivun kansikuva WorldSkills / Skills Finland

Skills Finland lähettää ja valmentaa yhteistyökumppaniensa kanssa joukkueen vuorovuosin järjestettäviin WorldSkills- ja EuroSkills-kilpailuihin sekä neljän vuoden välein järjestettävään erityistä tukea tarvitsevien International Abilympics -kilpailuun.

Joukkue muodostuu joukkueenjohdosta, valmennustiimistä, opettaja-eksperteistä sekä kilpailijoista. Karsinnat kansainvälisiin kilpailuihin järjestetään touko-elokuussa reilua vuotta ennen varsinaista kilpailua. Eri lajeihin valitut kilpailijat ovat valmennuksen ja kilpailujen ajan osa Suomen ammattitaitomaajoukkuetta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Team Finlandia.

WinNovan opettajia toimii säännöllisesti eri lajien ekspertteinä. Ekspertin ja kilpailijan ei kuitenkaan tarvitse olla samasta oppilaitoksesta. Kansainvälisten Skills-kilpailujen karsintoihin kutsutaan usein lajin Taitaja-kilpailuissa menestyneitä kilpailijoita, mutta useimpiin voi ilmoittautua muutkin halukkaat. Skills-kilpailut ovat suurimmat ammattitaitokilpailut, mutta eri ammattialoilla voidaan järjestää myös muita kansainvälisiä kilpailuja.

WinNovan opiskelijat voivat hakeutua osallistumaan (oman koulutusalan etukäteishyväksyntä vaaditaan) ammattialansa kansainvälisiin kilpailuihin, joissa on keskeisessä osassa ammattiin opiskelevien kilpailu, jossa he esittelevät taitojaan. Tapahtumien tarkoituksena on kilpailemisen lisäksi tehdä tunnetuksi, tunnustaa ja vaihtaa kokemuksia, taitotietoa ja ammatillisen koulutuksen teknologisia innovaatioita. Ulkomailla kilpailemiseen voi saada Erasmus+-apurahaa. Myös yhdelle kilpailijan mukana matkustavalle opettajalle, mentorille tai asiantuntijalle voidaan myöntää rahoitusta.

Vaikka kilpailija-opiskelija olisi jo valmistunut WinNovasta, se ei estä osallistumista. Kilpailija voidaan ottaa oppilaitoksen kirjoille suorittamaan esimerkiksi Huippuosaajana toimiminen 15 osp, jolloin hän on Erasmus+-tukikelpoinen. WorldSkills-kilpailuissa maksimi-ikäraja on 22 vuotta ja EuroSkills-kilpailuissa 25 vuotta. Muissa kansainvälisissä ammattitaitokilpailuissa voi olla erilaisia ikärajoja.

Yhteyshenkilö WinNovassa