Jatkuva haku

- Perustutkinto antaa hyvän pohjan, jos vaihdat alaa tai olet kokonaan ammattia vailla.
- Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot sekä osatutkinnot tarjoavat mahdollisuuden täydentää ja päivittää aiempaa osaamista.
- Opinnot suoritetaan opiskelijan omista tavoitteista lähtien oman henkilökohtaistamissuunnitelman mukaisesti.
- Perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot antavat myös yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.
Tutkinnot ovat näyttötutkintoja, joissa tiedot ja taidot osoitetaan virallisesti hyväksytyissä tutkintotilaisuuksissa.
Täydennämme myös käynnissä olevia koulutuksia – ota yhteys opinto-ohjaajaan ja tiedustele mahdollisia vapaita opiskelupaikkoja!
Jatkuvassa haussa voi hakea kuka tahansa koulutuksesta kiinnostunut esimerkiksi:
- Sinulta puuttuu ammatillinen tutkinto.
- Haluat suorittaa kesken jääneen ammatillisen koulutuksen.
- Haluat siirtyä toisesta ammatillisesta oppilaitoksesta jatkamaan opintosi loppuun.
- Olet suorittanut toisen ammatillisen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon.
- Haluat laajentaa aikaisempaa osaamistasi suorittamalla toisen osaamisalan tai uusia tutkinnon osia.
- Sinulla on työpaikka ja haluat suorittaa ammatillisen tutkinnon oppisopimuksella.
Jatkuvan haun valintaperusteet ja terveydentilavaatimukset
- hakijan koulutustausta
- hakijan työllisyystilanne
- hakijan motivaatio ja suuntautuneisuus alalle
- hakijan urasuunnitelma
- hakijan koulutustarve
- sisäinen siirto
- alakohtainen valintaperuste
Tasapistetilanteessa etusijalla on hakija, jolla ei ole ammatillista koulutusta. Tämän jälkeen tasapisteissä olevien hakijoiden kesken suoritetaan arvonta.
Joissain hakukohteissa vaaditaan pohjakoulutuksena esim. aiemmin suoritettu tutkinto. Hakijat, joilla on kesken jäänyt tutkinto voidaan huomioida, jos pohjakoulutusvaatimuksen täyttäviä hakijoita on vähemmän kuin vapaita opiskelupaikkoja.
Joillakin aloilla voi olla terveydentilaa koskevia vaatimuksia opiskelijoiksi hakeville. Jos terveydentilasi tai toimintakykysi on heikentynyt, sinun kannattaa koulutuksen valinnassa erityisesti tarkistaa, onko opiskelijavalinnassa ja tulevissa opinnoissa asetettu tiettyjä terveydellisiä vaatimuksia, jotka voivat olla esteenä opiskelijaksi valinnalle.
Opiskelumahdollisuuksia löytyy mm. omaehtoisena, työvoimakoulutuksena tai oppisopimuksella sekä päivä-, ilta- tai monimuotototeutuksina, osin myös verkossa.
Omaehtoinen koulutus (omakustanteinen)
Omaehtoinen koulutus on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat ylläpitää ja kehittää ammattitaitoaan, suorittaa tutkinnon tai haluavat parantaa valmiuksiaan suorittaa ammatillisen tutkinnon. Omaehtoisessa koulutuksessa voi suorittaa perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja sekä myös muita lyhyitä koulutuksia.
Koulutusta järjestetään päivä-, ilta- ja monimuotokoulutuksena. Opiskelu on sivu- tai päätoimista.
Päätoimiseen opiskeluun voi saada
- Kelan opintotukea(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
- työttömät työnhakijat työttömyysetuutta
Hakijan tulee olla yhteydessä oman alueen TE-palveluihin(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) saadakseen työttömyysetuutta opiskelun ajalta. Työttömyysetuuden saaminen opiskelun ajalle edellyttää aina TE-toimiston erillisen harkinnan ja päätöksen.
Perustutkinnoissa opetus on maksutonta. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa opiskelijalta peritään osallistumismaksu, joka vaihtelee koulutuksittain.
Opintojen henkilökohtaistaminen
Opiskelijaksi valinnan jälkeen opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa selvitetään ja tunnustetaan opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen ja suunnitellaan, millaista osaamista opiskelija tarvitsee sekä miten osaamista hankitaan eri oppimisympäristöissä. Samalla suunnitellaan tarvittavat tukitoimet. Koulutuksessa keskitytään puuttuvan osaamisen hankkimiseen.
Työpaikalla järjestettävä koulutus
Käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävää koulutusta voi järjestää koulutuksen järjestäjän ulkopuolisella työpaikalla oppisopimukseen tai koulutussopimukseen perustuvana koulutuksena.
Opiskelija voi hankkia osaamista joko kokonaan oppisopimukseen tai koulutussopimukseen perustuen tai yhdistellä näitä joustavasti opintojensa aikana. Työpaikalla järjestettävän koulutuksen sopimukseen liitetään opiskelijan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS). Työpaikalla järjestettävä koulutus suunnitellaan yhteistyössä eri osapuolten kesken.
Työvoimakoulutus
Oletko jäänyt tai jäämässä työttömäksi?
Ammatillisen työvoimakoulutuksen tavoitteena on parantaa työttömän työnhakijan tai työttömyysuhan alla olevan työhön sijoittumisedellytyksiä. Ammatillisessa työvoimakoulutuksessa suoritetaan usein perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinto tai tutkinnon osa.
- Vuoden 2025 alusta alkaen työvoimapalvelut ovat olleet osa kunnan peruspalveluja, kun valtion työ- ja elinkeinotoimistot eli TE-toimistot lakkautettiin.
- Työvoimakoulutus voi olla
- ammatillista osaamista ja valmiuksia lisäävää koulutusta
- yrittäjävalmiuksia lisäävää koulutusta
- kotoutumiskoulutusta.
- Voit olla oikeutettu työttömyysturvaan opiskelujen aikana tietyillä ehdoilla. Ennen opiskelun aloittamista työvoimapalveluiden asiantuntija arvioi, täyttyvätkö työttömyysturvan saamisen edellytykset, joten ota yhteyttä asiantuntijaasi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Jos olet työtön työnhakija, muistathan ilmoittaa kaikista alkavista opinnoistasi asiantuntijallesi. Ilmoita opiskeluista myös silloin, kun et saa opintotukea.
- Sinut voidaan valita työvoimakoulutukseen, jos
- olet päättänyt oppivelvollisuutesi
- työvoimaviranomainen on todennut, että sinulla on koulutustarve
- sovellut hakemaasi koulutukseen sekä tehtäviin, joihin koulutus antaa valmiuksia.
- Jos olet alle 20-vuotias, sinut voidaan valita työvoimakoulutukseen vain, jos koulutuksen suorittaminen ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista omaehtoisena opiskeluna.
- Koulutuksen järjestävä työvoimaviranomainen päättää opiskelijoiden valitsemisesta. Työvoimaviranomainen varmistaa, että täytät koulutuksen pääsyvaatimukset. Opiskelijavalinnassa voidaan käyttää haastatteluja ja soveltuvia testimenetelmiä. Työvoimaviranomainen antaa sinulle kirjallisen päätöksen valinnan tuloksesta.
- Työvoimakoulutus on opiskelijalle maksutonta, mutta erilaiset kortti- ja lupakoulutukset voivat kuitenkin olla maksullisia.
- Tutustu työvoimakoulutuksen ehtoihin ja tutustu työvoimakoulutuksiin joko WinNovan koulutustarjontahaun (koulutusmuoto työvoimakoulutus) kautta ja Työmarkkinatorin sivujen kautta.
- Työvoimapalvelujen henkilöasiakkaiden asiointi tapahtuu ensisijaisesti Työmarkkinatorin Asiointi-palvelun kautta.
Toimi- ja asiointipisteiden yhteystiedot ja palveluajat:
- Satakunnan työllisyysalue Yhteystiedot ja asiointi -osiosta.(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
- Etelä-Satakunnan työllisyysalue Yhteystiedot ja asiointi -osiosta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
Oppisopimus
Oppisopimuskoulutuksella tarkoitetaan käytännön työtehtävien yhteydessä työpaikalla harjoitettavia ammatillisia opintoja, joita täydennetään tietopuolisilla opinnoilla oppilaitoksessa. Oppisopimuskoulutuksena voidaan suorittaa lähes kaikkien alojen perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja. Oppisopimus perustuu opiskelijan ja työnantajan väliseen määräaikaiseen työsopimukseen. Oppisopimusopiskelijan tulee olla vähintään 15-vuotias ja oppivelvollisuuden suorittanut. Yläikärajaa oppisopimuskoulutuksessa ei ole.
- Kun haluat kouluttautua oppisopimuksella, etsi itsellesi koulutustavoitteesi mukainen työpaikka.
- Mikäli olet jo työelämässä, keskustele työnantajasi kanssa oppisopimuskoulutuksen mahdollisuudesta.
- Jos olet TE-toimiston asiakas, selvitä onko oppisopimuskoulutukseen saatavissa palkkatukea.
- Pyydä työnantajaa ottamaan yhteyttä oppisopimuskeskukseen.
- Tietopuolinen koulutus ja tutkintotilaisuudet ovat maksuttomia.
Oppisopimuskoulutuksena suoritettavaa ammatillista koulutusta ohjaa Opetushallituksen vahvistamat näyttötutkintojen perusteet(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
Kesken jäänyt tutkinto tai oppilaitoksen vaihtaminen
Onko tutkintokoulutuksesi keskeytynyt ja haluaisit nyt suorittaa aiemmin aloittamasi tutkinnon loppuun tai onko sinulla tarve vaihtaa oppilaitosta ja jatkaa saman tutkinnon suorittamista WinNovassa?
Hakeutuminen jatkaviin ryhmiin
Voit hakea opiskelemaan WinNovan jatkaviin ryhmiin, jos
- sinulta on jäänyt ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon suorittaminen kesken ja haluat tehdä aiemmin aloittamasi tutkinnon valmiiksi. Hakeminen edellyttää sitä, että olet suorittanut vähintään yhden tutkinnon osan ammatillisista opinnoista.
- haluat siirtyä opiskelemaan meille toisesta oppilaitoksesta jatkamaan saman tutkinnon suorittamista. Hakeminen edellyttää sitä, että olet suorittanut vähintään yhden tutkinnon osan ammatillisista opinnoista.
Täytä hakulomake ja liitä lomakkeeseen opintosuoritusote aiemmista opinnoistasi. Emme voi käsitellä hakemustasi, mikäli opintosuoritusote puuttuu. Otamme sinuun yhteyttä, kun olemme tarkastaneet hakemuksen.
Hakemuksesi on voimassa yhden kuukauden.
Jos olet hakemassa opiskelemaan tutkintokoulutukseen ilman aiempia alan opintoja, hae Opintopolussa (perustutkinnot) tai WinNovan sivuilla (kaikki muu koulutus).
Lisätietoja hakupalveluista
hakupalvelut@winnova.fi, p. 044 455 8500
Hakupalvelut avoinna ma-to klo 9-15, pe klo 9-12