Siirry sisältöön

Työniloa

WinNova 15 vuotta ammatillista koulutusta.

Kuukauden winnovalaiset – maaliskuu

WinNova täyttää 15 vuotta ja teemavuoden 2025 aikana esitellään kuukausittain winnovalaisia. Maaliskuun esittelyvuorossa on kaksi vuonna 2022 taloon tullutta henkilöä. Ida Talvinen Ville Reuna SAMK:n julkaisi …

WinNovan Tiedepuiston pääsisäänkäynti.

WinNovan ISO 9001 -sertifikaatti sai jatkoa

Kiwa Inspecta Oy suoritti ISO 9001 sertifikaatin edellyttämän uudelleen arvioinnin WinNovassa helmikuussa. Organisaation eri toiminnot, johtamisen ja laatujärjestelmän kattanut arviointi toteutettiin sekä Porissa, Raumalla ja Ulvilassa.   …

WinNova oli työpaikkapalautteen osalta valtakunnan toinen!

Ammatillinen oppilaitos lähettää työpaikkakyselyn kaksi kertaa vuodessa, tammi-helmikuussa ja heinä-elokuussa, työpaikalla oppilaitosyhteistyöstä vastaavalle henkilölle, jos työpaikalla on edeltävän puolen vuoden aikana ohjattu oppisopimus- ja koulutussopimusopiskelijoita. Oppilaitos valitsee …

Avoimia työpaikkoja WinNovassa

Kaikki WinNovan avoimet työpaikat ja haut KuntarekryssäLänsirannikon Koulutus Oy WinNova – Kuntarekry(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) Palveluneuvoja, opintotoimisto, Rauma Vakinainen 1.4.2025 (tai viimeistään 28.4.) alkaenHakuaika …

Ronja Kaupinsalo opetuskeittiössä mittaa jauhoja, katsoo kameraan ja hymyilee.

Taitaja tuo urheilumaisen kilpamahdollisuuden ammattiopintoihin

Ronja Kaupinsalo kilpailee EuroSkills-kilpailussa Suomen ammattitaitomaajoukkueessa leipurina. Kuva Tiia Jokisalo. WinNovassa opiskeleva Ronja Kaupinsalo osallistuu syksyllä Euroskills-kilpaan leipurina. Koitokseen valmistaudutaan kuin urheilusuoritukseen. Kymmeniä, ellei satoja, arvioi …

MotorShow yleisöä paljon käytävällä WinNovan osaston edessä.

Tunnelmia viikonlopun MotorShow Pori 2025 -tapahtumasta

MotorShow järjestettiin Porin Karhuhallissa 1.-2.3.2025. Messuilla kävi ennätysyleisö – yli 13 000 viikonlopun aikana. WinNovasta mukana oli Ajoneuvoala, Kuljetuslogistiikka, Lentokonetekniikka ja Matkailuala. Paikalla oli opiskelijoita, opettajia …

WinNova 15 vuotta ammatillista koulutusta.

Kuukauden winnovalaiset – helmikuu

WinNova täyttää 15 vuotta ja teemavuoden 2025 aikana esitellään kuukausittain winnovalaisia. Helmikuun esittelyvuorossa on kaksi vuonna 2023 taloon tullutta henkilöä. Juha Miikkulainen Nina Mäki

WinNovan Taitaja2025-finalistit

Taitaja2025-semifinaaleihin tammikuun lopulla osallistui yli 1800 opiskelijaa ja nyt Turkuun matkaavat finalistit ovat selvillä. WinNovasta kisaan lähtevät: Laji 105 Metsäkoneenkäyttö Laji 310 Yrittäjyys (parilaji) Laji 315 …