Ajankohtaista

Opiskelijaliikkuvuuden kehittäminen IES Canónigo Machónin kanssa 12.-16.1.2025
Keväällä 2024 Crevillentissä sijaitsevan oppilaitoksen IES Canónigo Manchónin opettajia ja kansainvälisyyskoordinaattori kävivät tutustumassa WinNovaan erityisesti hyvinvointialaan ja ilmaisivat halukkuutensa aloittaa yhteistyön opiskelijaliikkuvuuksien suhteen.

Ennätysmäärä kävijöitä Kullaalla avoimissa ovissa
WinNovan Metsä ja maarakennus avoimet ovet -tapahtuma järjestettiin lauantaina 8.2.2025 kauniissa säässä. Tapahtuma houkutteli paikalle runsaasti väkeä. Kävijämäärä oli reilu 800 ja lisäksi opiskelijat, henkilökunta sekä …

Otto ahkeroi ohjelmistokehittäjän opinnoissa ja vakituisessa työssä
Olen Otto Suvanto, 17-vuotias, pian 18. Muutin 16-vuotiaana Ulvilasta Poriin, kun sain opiskelupaikan WinNovasta. Olin peruskoulussa joustavassa perusopetuksessa ja aloitin tuolloin myös työskentelyn McDonald’sissa, jossa tein …

Suunta kohti varhaiskasvatuksen opettajan opintoja
WinNovassa on luotu meneillään olevassa ERS+ rahoitteisessa POLJIN – Polkuja jatko-opintoihin hankkeessa rakenteet, joilla mahdollistetaan WinNovassa 2. asteen ja yliopisto-opintojen välille yhteistyö. Keväällä 2024 allekirjoitettiin yhteistyösopimus, jonka myötä WinNova toimii Itä-Suomen yliopiston 2.asteen sopimusoppilaitoksena. Sopimusoppilaitosyhteistyö mahdollistaa WinNovan opiskelijoille Itä-Suomen avoimen yliopiston tarjonnan maksuttoman hyödyntämisen. Sopimusoppilaitosmallin avulla voidaan vahvistaa toisen asteen opiskelijoiden mahdollisuuksia yksilöllisiin opintopolkuihin ja tukea työelämävalmiuksia sekä jatko-opinnoissa tarvittavia opiskeluvalmiuksia.

Ammattiosaamisen päivänä pohdittiin ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden suuntaa
Vietimme 31.1.2025 valtakunnallista Ammattiosaamisen päivää. Päivä järjestettiin koko Suomessa nyt ensimmäistä kertaa ja sen tavoitteena on nostaa yhdessä esiin ammatillisen koulutuksen merkitystä, juhlistaa ammattiosaajia sekä ammattiin …

Kuukauden winnovalaiset – tammikuu
WinNova täyttää 15 vuotta ja teemavuoden 2025 aikana esitellään kuukausittain winnovalaisia. Tammikuun esittelyvuorossa on kaksi noin vuoden talossa ollutta henkilöä. Kirsi Koskenvaara Kari Kuurila

Hyvää valtakunnallista Ammattiosaamisen päivää 31.1.
Vietämme tänään 31.1.2025 valtakunnallista Ammattiosaamisen päivää. Päivä järjestetään nyt ensimmäistä kertaa ja sen tavoitteena on nostaa yhdessä esiin ammatillisen koulutuksen merkitystä, juhlistaa ammattiosaajia sekä ammattiin opiskelevia, …

Onnittelut valmistuneille!
WinNova julkaisee julkaisuluvan antaneiden nimet omilla nettisivuillaan jokaisen valmistujaisjuhlan yhteydessä, kuukauden lopussa. Kootusti nimet toimitetaan tiedotusvälineille kaksi kertaa vuodessa (ennen vuodenvaihdetta ja keväällä touko-kesäkuussa). Aikavälillä 21.12.2024-31.1.2025 …

Helmikuussa 2025 haussa olevia koulutuksia
Yhteishaku 18.2.-18.3.2025 Valtakunnallinen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku Opintopolussa on suunnattu peruskoulun päättäville. Lue lisää yhteishausta sivuiltamme. Haku valtakunnallisessa yhteishaussa tapahtuu Opintopolussa(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Tallenna …

VIERKO on tullut päätökseensä – VIERKO 2 jatkaa
Vuoden 2024 aikana kuusikymmentäkaksi organisaatiota ja yli kuusisataa toimijaa on yhteistyössä kehittänyt lukuisia konkreettisia, käytännönläheisiä ja laadukkaita materiaaleja vieraskielisen koulutuksen ja kotimaisten kielten opetuksen kehittämiseen.