Vahvaa opiskelua
Suomen mestari, Euroopan mestari, Pohjoismaiden mestari ja voimanoston EM-lajin hopeamitalisti. Hän on Amanda Airasmaa.
18-vuotias pomarkkulainen Amanda opiskelee WinNovan turvallisuusalalla Porissa nyt toista vuotta. Amanda harrastaa tai pikemminkin voidaan puhua, että hän on voimanoston ammattilainen. Harrastus alkoi vasta 2022 huhtikuussa, kun peruskoulun 9. luokkainen tutustui lajiin ja se vei mukanaan. Nyt takana on jo paljon treeniä ja sen myötä menestystä.
Olin käynyt vuoden lukiota, kun huomasin, että se ei välttämättä ole minua varten. Turvallisuusala kiinnosti ja hakeuduin opiskelemaan WinNovaan, kertoo Amanda. Kilpaurheilun yhdistäminen opiskeluun ei aina välttämättä ole ihan helppoa, mutta kisojen vuoksi tulevat rästit on saanut aina korvattua ja kirittyä kiinni, kiittelee Amanda. Mutta muutenhan urheilu ja opiskelu tukevat hyvin toinen toisiaan.
Opiskelu on antanut eväitä tulevaisuuteen ja tykkään alasta kovasti. Myös opettajat ovat tosi kivoja.
Tulevaisuuden haaveena valmistumisen jälkeen olisi tehdä alan töitä jonkun aikaa ja sitten pyrkiä poliisikouluun.
Tällä hetkellä Amandalla on menossa harjoittelujakso turvallisuusalan yrityksessä. Vielä ennen joulua on luvassa varustepenkin SM-kisat Hämeenlinnassa, mutta sen jälkeen saa alkaa valmistautumaan jouluun. Joulun aikaan luvassa on kavereiden ja perheen kanssa yhdessäoloa, mutta ehkä pientä treeniäkin pitää tehdä, Amanda kertoo.
Vielä loppuun enkkoja: kyykky 145 kg, penkki 85 kg, maastaveto 168,5 kg ja yhteistulos 398,5 kg. Komeita lukuja!
Alla kuvia Amandan omasta kuvapankista.