Siirry sisältöön

Liikkuvuusjakso Espanja, Madrid: English for Teachers 3.-9.11.2024

Hain Erasmus+ apurahaa syksyllä 2023. Koin, että minun olisi tarpeellista kehittää englannin kielen taitoani ja lisätä rohkeutta kielen käyttämiseen. Liikkuvuusjakso englannin kielen kurssilla voisi olla oiva paikka vahvistaa englannin kielen taitoa. Ilokseni apuraha myönnettiin!

Tarkoitukseni oli osallistua liikkuvuusjaksolle jo keväällä 2024, mutta tilauskoulutusten tuotteistaminen ja muut työkiireet siirsivät liikkuvuusjaksoni toteuttamisen syksyyn 2024. Kurssiksi valikoitui opettajille ja oppilaitosten henkilöstölle suunnattu ”English for Teachers,” 7-päivää kestävä englannin kielen valmennus Espanjan pääkaupungissa Madridissa. Matkaan lähdin Helsingistä pyhäinpäivänä 2.11. Hiukan yli 4 tuntia kestänyt lentomatka sujui hyvin ja laskeuduin Madrid Bajarasin kentälle lauantaina alkuillasta. Taksilla pääsin hyvin hotellille ja taksimaksusta ei tarvinnut neuvotella, koska Madridissa on vakiotaksa lentokenttä – keskusta väliselle matkalle, 33 euroa suunta.

Valmennus alkoi sunnuntaina iltapäivällä isolla porukalla, johon kuuluin noin 60 osallistujaa 11 eri Euroopan maasta. Koulutuksen järjestäjällä, English Mattersilla alkoi kolme erilaista valmennusta samanaikaisesti ja tämän vuoksi meitä oli iso porukka. Hotelli Puerta de Toledon kokoustilassa kävi kova hälinä ja kielellinen sekamelska, kun osallistujat saapuivat rekisteröitymään kokoustilaan. Esittelykierroksella minulle selvisi, että olin ainoa suomalainen osallistuja. Paikalle ei ollut eksynyt edes naapurimaa Ruotsista yhtään osallistujaa, Virosta tosin oli muutama osallistuja. Viikosta tuli siten todellinen kielikylpy! Meidän ryhmään, jonka kanssa vietin koko viikon kuului 11 osallistujaa, joiden kansallisuudet olivat Puola, Unkari, Italia ja Viro, sekä minä ainoana suomalaisena.

Osallistujamaat valkokankaalla.
Koulutuspaikka Spaces Rio-toimistohotelli kadulta kuvattuna.

Aloituspäivän ensimmäisessä sessiossa käytiin läpi mm. viikon ohjelmaa ja sen aikatauluja, valmennuksen rakennetta ja kehystä. Saimme myös työkaluja oppimisen ja ammatillisen kehittymisen reflektointiin. Iltaan asti kestäneessä tilaisuudessa meidät jaettiin sekalaisiin ryhmiin. Jokaisen ryhmän tuli päättää laulu, jonka esittäisimme muille osallistujille. Ryhmässä, johon kuuluin, oli useampi puolalainen ja yksi virolainen. Päädyimme puolalaiseen lauluun, josta en kylläkään ymmärtänyt yhtään mitään. Koska sanoja emme tienneet, eikä puolan kielen lausuminenkaan ollut meillä ”hanskassa”, niin olimme virolaisen osallistujan kanssa enemmän ”tanssityttöjen” roolissa ja hengailimme esityksen tahdissa. Tämän leikkimielisen ”euroviisu” – ohjelmanumero oli hauska, koska kuuli eri maiden kielellä esitettyjä kappaleita ja tunnelma kohosi kattoon. Kaikki saivat kovat kannustukset ja siitä jäi hyvä mieli. Lisäksi osallistujien alkujännitys hävisi kertaheitolla.

Viisi naista työskentelee ryhmässä pöydän ääressä.

Maanantaiaamuna suuntasin yhdeksäksi reilun kilometrin päähän, Spaces Rio -nimiseen toimistohotelliin, jossa päivittäiset valmennuspäivät pidettiin. Oikeaan paikkaan löysin helposti. Tosin kävin etsimässä ko. paikan jo sunnuntaina aamulla, kun tein pienen kävelyretken lähiympäristössä. Maanantaina kävimme ryhmäkeskusteluja eri maiden ihmisten tavoista tervehtiä, sekä sosiaaliseen käyttäytymiseen liittyvistä tavoista eri kulttuureissa. Ohjelmaan kuuluin myös tutustumista Espanjan ja Madridin historiaan. Iltapäivällä suuntasimme ryhmämme kanssa Madridin keskustaan. Ohjelmassa oli ”kaupunkisuunnistusta” ja kokoonnuimme Plaza Mayor -nimiselle aukiolle tehtävän aloitukseen. Suunnistustehtävässä meidät jaettiin muutaman hengen ryhmiin. Jokainen ryhmä sai kartan ja erillisen tehtäväpaperin, joka sisälsi etsittävien kohteita koskevia kysymyksiä, joihin tuli kohteessa etsiä vastaus. Lisäksi jokaisessa kohteessa tuli ottaa ryhmäkuva. Tehtävä kesti kaikkiaan muutaman tunnin ja sinä aikana tulimme kiertäneeksi erilaisia Madridin nähtävyyksiä, mm. Puerta de Solin aukio, kuninkaanlinna, teatteri, Madridin vanhin ravintola ja monta muuta kohdetta. Askeleita kertyi kiitettävästi, liki 20 000 ja onneksi oli kunnolliset lenkkikengät jalassa.

Ryhmä yhteiskuvassa ja valmiina tehtävän aloitukseen Plaza Mayorilla.

Tiistainvalmennus käynnistyi edellisen päivän suunnistustehtävän tulosten läpikäymisellä. Kaikki ryhmät olivat löytäneet oikeat kohteet ja vastauksetkin olivat lähes kaikilla oikein. Voittaja valittiin onnistuneiden valokuvien perusteella. Voittajaryhmä sai pienimuotoiset palkinnot. Päivän aikana keskusteluaiheina oli Madridin historia, arkkitehtuuri, taide ja kulttuurilliset erovaisuudet omaan kotimaahan verrattuna.

Iltapäivän kokoontuminen oli Museo de Pradon pihalla ja suuntasimme tutustumaan Espanjan taiteeseen. Museo oli valtavan kokoinen ja tyylikäs rakennus. Siellä tarvitsi kartan, koska tilat olivat todella sokkeloiset. Museon sisäänkäynnissä oli vastaava turvatarkastus kuin lentokentällä ja isommat laukut tuli jättää eteiseen valvotusti. Kuvaaminen oli museon sisällä kielletty. Museossa riitti väkeä ja ajoittain joidenkin taulujen edessä oli iso ruuhka. Museossa vierähti muutama tunti ja kun kävelin takaisin hotellille noin 40 minuutin matkan, niin loppuilta menikin levätessä. Tähänkin päivään kertyi huikeamäärä askelia.

Keskiviikkona sekä torstaina valmennuspäivät olivat lyhyemmät ja iltapäivät oli varattu ryhmäkohtaisten portfolioiden laatimiseen. Näinä kahtena päivänä keskusteluaiheina olivat mm. eläimet, ammatit, sääolosuhteet, harrastuksiin liittyvää sanastoa, menneisyyden aikamuotoja, ruokaan ja juomiin liittyvä sanasto ja ruokailuajat eri maissa. Kahden jälkeen saimme käyttää aikaamme portfolioihin.

Perjantaina käsittelimme mm. tulevaisuuden aikamuotoja ja tulevaisuuteen liittyviä asioita. Yhden aikaan päivällä lähdimme koko 60 osallistujan kanssa linja-autolla kohti Toledon kaupunkia. Matka Toledoon kesti noin tunnin ja matkan aikana bussin ikkunasta oli mukava katsella espanjalaista maalaismaisemaa. Toledon kaupunki sijaitsee korkealla kukkulalla ja se on rakentunut kolmen eri kulttuurin kanssa, Islamin, juutalaisuuden ja katolilaisen. Maisemat kukkulan rinteiltä olivat huikeat, vaikka sää olikin hieman pilvinen ja harmaa. Paikallinen opas kierrätti meitä vanhassa kaupungissa ja vei meidät tutustumaan synagogaan ja katolilaiseen kirkkoon. Päivän päätteeksi meillä oli pari tuntia aikaa itsenäisesti kiertää kaupunkia ja käyttää aikaamme vaikkapa tuliaisten ostamiseen. Paikallista herkkua, marsipaania en kuitenkaan ostanut koska se ei ole suosikkiani. Paluu alas kukkulalta bussille tapahtui useiden rullaportaiden kautta. Taisi olla ainakin seitsemät portaat alaspäin. Ilta oli pitkällä, kun palasimme takaisin Madridiin.

Opiskelijaryhmä yhteiskuvassa Toledon kukkulalla.

Valmennusviikon päätöstilaisuus alkoi lauantaina aamulla samaisessa kokoustilassa, kuin missä valmennuksen aloituskin oli, eli hotelli Puerta de Toledossa. Päätöstilaisuudessa kävimme läpi viikon aikana kertyneitä kokemuksia ja opittuja asioita, esittelimme ryhmäkohtaisesti laaditut portfoliot ja saimme todistukset. Tilaisuus päättyi puoliltapäivin ja sen jälkeen suuntasin keskustaan. Menin RIU hotellin kattoterassille, josta Madrid näkyy joka suunnasta. Terassi on 117 metrin korkeudessa ja siellä on lasikäytävä, josta näkymä on suoraan alaspäin. En pidä korkeista paikoista ja mahanpohjassa tuntui melkoisesti, kun tuota n. 3 metriä pitkää käytävää pitkin kävelin ja katsoin alaspäin. Lisäksi terassilla on ulkoneva, parvekkeen kaltainen lasista tehty, varsin pieni ”parveke”, jossa ihmiset kuvauttivat itseään ja jossa varmasti tunsi olevansa ”ilmassa”. Siihen en rohjennut kuitenkaan mennä ja jonokin oli varsin pitkä. Nautin maisemista ja aurinkokin lämmitti kivasti. Madrid on upea kaupunki!

Viikko oli raskas, mutta kokemuksena todella antoisa. Suosittelen lähtemään liikkuvuusjaksolle yksin, koska silloin saa enemmän irti kansainvälisyydestä ja joutuu enemmän käyttämään vierasta kieltä. Siinä joutuu myös astumaan oman mukavuusalueesi ulkopuolelle, kun turvana ei ole kollegaa kotimaasta. Vaikka itse olen paljon matkustanut ulkomailla yksin, niin englannin kielen käyttäminen on lomamatkoilla kuitenkin enimmäkseen rajoittunut hotelli- ja ravintola-alan sanastoon. Tällaisessa liikkuvuusjaksossa kieltä joutui käyttämään huomattavasti enemmän ja monipuolisemmin. Sanasto kehittyi hyvin, kun keskusteluiden aihealueet olivat myös monipuolisia.

Minut otetiin kivasti ryhmiin mukaan ja vaikka kaikkia tarvittavia englannin kielen sanoja ei joka tilanteessa mieleen tullut, niin tulin ymmärretyksi ja ymmärsin muita. Hienoa oli huomata, että vieraan kielen ymmärtäminen olikin paremmin hallussa kuin uskoinkaan ja kyllä se puhuminenkin sujui. Hieno mahdollisuus, hieno kokemus – suosittelen!

Kirjoittaja: Lena Girs Kalske, Palveluvastaava. Työelämä- ja yrityspalvelut, WinNova