Siirry sisältöön

Tiedote 23.9.2024: Länsirannikon Koulutus Oy WinNova aloittaa muutosneuvottelut

WinNovan logo rakennuksen seinässä.

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova aloittaa muutosneuvottelut koulutusyhtiön toiminnan sopeuttamiseksi vallitsevaan taloustilanteeseen. Neuvottelut koskevat yhtiön kaikkia toimintoja ja koko henkilöstöä, noin 570 henkilöä.

Ammatillisen koulutuksen rahoitukseen on odotettavissa valtion vuoden 2025 talousarvioesityksessä kohdennettu 120 miljoonan euron leikkaus. Käytännössä leikkaukset tarkoittavat esimerkiksi jatkuvan oppimisen mahdollisuuksien heikkenemistä sekä yritysten osaavan työvoiman saatavuuden ja ylläpidon vaikeutumista. Rahoitusleikkaus tullaan kohdistamaan opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauksella jonkin toisen tutkinnon suorittaneille suunnattavaan koulutukseen (pl. ylioppilastutkinto). Toisen asteen oppimateriaalien maksuttomuuden rajausta ei toteuteta, mutta korvaava säästö on nyt ilmoitettu kohdennettavan suoraan ammatillisen koulutuksen rahoitukseen. Edellä mainittujen rahoitusleikkausten vaikutus ja talouden sopeutustarve WinNovalle on tämän hetken tiedon ja arvion mukaan noin 3,5 miljoonaa euroa.

”WinNova ei yleishyödyllisenä osakeyhtiönä tavoittele voittoa, mutta taloudellisen tuloksen pitää kattaa käyttömenojen lisäksi toiminnan kehittämisen edellyttämät kustannukset. Yhtiön tulos oli negatiivinen vuosina 2022 ja 2023. Vuoden 2024 talousarvio ennakoi edelleen noin kahden miljoonan negatiivista tulosta. Koska valtion talousarvio vuodelle 2025 sisältää merkittäviä valtionosuuksien leikkauksia ja tuloihin ei ole ennakoitavissa merkittävää kasvua lähivuosien aikana, on toiminnan ja talouden sopeutumistoimia tehtävä edelleenkin menoja karsimalla. Tämän hetken arvion mukaan yhtiön taloutta tulee kuluvan vuoden tammikuussa päättyneiden muutosneuvotteluiden päätösten lisäksi sopeuttaa edelleen noin 3,5 miljoonalla eurolla. Tammikuussa 2024 päättyneiden muutosneuvottelujen yhteydessä laadittu talouden ja toiminnan sopeutusohjelma on toteutunut suunnitellusti ja ilman nyt edessä olevia uusia rahoitusleikkauksia olisimme saavuttaneet nollatuloksen vuonna 2025. Nyt käynnistyvien neuvotteluiden tavoitteena on ensisijaisesti toteuttaa kestäviä rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia, jotka mahdollistavat vaikean taloustilanteen edellyttämän kustannusrakenteen, mutta henkilöstövaikutuksiltakaan ei näin suurten rahoitusleikkausten kohdalla voida välttyä. Neuvotteluihin kohdistuvan säästötavoitteen saavuttamisen arvioidaan edellyttävän enintään 60 henkilötyövuoden vähentämistä”, kertoo toimitusjohtaja Juha Miikkulainen.

Muutosneuvottelujen tavoitteena on turvata Länsirannikon Koulutus Oy:n toiminnalliset ja taloudelliset edellytykset tuottaa opiskelijoille ja työelämälle laadukkaita koulutus- ja kehittämispalveluja, jotka tukevat opiskelijoita ja alueen elinkeinoelämää. Osa henkilöstökustannusten vähenemästä pystytään edelleen hoitamaan pitkäjänteiseen henkilöstösuunnitteluun pohjautuen sekä luonnollisen poistuman ja määräaikaisten työsuhteiden päättymisten kautta. Toimenpiteistä päätetään muutosneuvottelujen päätyttyä. Henkilöstövaikutusten lopullinen määrä ja luonne täsmentyvät muutosneuvotteluissa.

Muutosneuvottelut ja niiden lopputulos eivät vaikuta opiskelijoiden oikeuteen saada opetusta ja ohjausta turvallisissa oppimisympäristöissä.

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Juha Miikkulainen, 044 455 8001, juha.miikkulainen@winnova.fi