Siirry sisältöön

Mahanpuruja muovista -kampanja käynnistyi taas

Roskaamisen vaaroista vesistöjen eläimille muistuttava Pidä Saaristo Siistinä ry:n Mahanpuruja muovista -kampanja alkoi jälleen Porissa Itämeripäivänä 29. elokuuta. Kolmen viikon ajan Porin katuja värittää uusi, porilaisten yläkoululaisten suunnittelema Roskakala-tarra.

Pidä Saaristo Siistinä ry:n Mahanpuruja muovista(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) -viestintäkampanjassa kaupunkien sadevesikaivojen lähistöille liimataan tarroja muistuttamaan jokaisen vastuusta ympäristön hyvinvoinnissa. Vuodesta 2019 asti toiminutta kampanjaa toteutetaan muissa kaupungeissa valmistarroilla, mutta Porissa tarrojen suunnittelijoina toimivat kaupungin koululaiset. Värikkäiden tarrojen tarkoitus on muistuttaa kaupunkilaisia oman roskakäytöksensä vaikutuksesta vesistöihin ja niiden eläimiin.

Tämän vuoden Roskakala-tarran suunnittelivat Helmi Rantala ja Leena Lahti Porin Lyseon koulusta. Roskista tehty kalanmuotoinen kollaasi oli osa keväällä järjestettyä Toisen roska on toisen taide -kuvataidehaastetta. Lopullinen tarra suunniteltiin lastenkulttuurikeskus Kruunupäässä.

Tarroja löytyy kuudesta eri paikasta eri puolella Poria. WinNovassa tarra löytyy Tiedepuiston edustalta. Tarroista löytyvä QR-koodi vie kampanjasivustolle Porin kaupungin verkkosivuilla. Tarrat kerätään pois kampanjan loputtua ja niiden paikallaan pysyvyyttä pidetään silmällä läpi kampanja-ajan.


Lisätietoa Mahanpuruja muovista -kampanjasta löytyy Porin kaupungin verkkosivuilta pori.fi/mahanpurujamuovista(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) sekä kampanjan omalta sivustolta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Porissa kampanjan ovat toteuttaneet yhteistyössä Porin kaupunki, Keräämö sekä lastenkulttuurikeskus Kruunupää. Pidä Saaristo Siistinä ry:n koordinoima kansallinen Mahanpuruja muovista -kampanja on osa laajaa, seitsemänvuotista PlastLIFE -hanketta, jonka tavoitteena on kestävä muovien kiertotalous Suomessa vuoteen 2035 mennessä.