Unelmat todeksi – Heidi Hellsten on WinNovan Vuoden opiskelija 2024
Heidi Hellsten on oiva esimerkki siitä, että koskaan ei ole liian myöhäistä. Ja miten periksiantamattomalla työllä voidaan päästä omalle huipulleen.
Heidiä kiinnosti jo nuorena ajoneuvoala. Siihen aikaan ei vielä rohkeus riittänyt lähteä tekniselle alalle ja Heidi opiskelikin parturi-kampaajaksi. Kaikki muuttui, kun vuonna 2021 Heidi näki Facebookissa Lentokoneasennuksen perustutkinnon koulutusmainoksen. Hän ei edes tiennyt, että kyseistä alaa voisi Porissa opiskella: ”Nyt tai ei koskaan!” Hetkeäkään miettimättä hän hakeutui koulutukseen. Kouluun valinnan jälkeen Heidi aloitti opintonsa loppuvuonna 2021 WinNovan toimipisteessä Tallitiellä.
Perheellisenä naisena Heidi ei suoraan uskaltanut irtisanoutua työpaikastaan, jossa hän oli vastuutehtävissä, vaan jäi opintovapaalle. Nopeasti hän kyllä huomasi, että oli hakeutunut oikealle alalle ja pitkään haaveissa ollut tavoite kirkastui.
Heidi on toteuttanut myös muita haaveitaan. Hän ajoi moottoripyöräkortin viime kesänä. Lisäksi hän on kunnostanut ja laittanut ajokuntoon pitkään käyttämättömänä seisoneen moottoripyörän. Tämä määrätietoinen ja rempseä nainen saapuikin itse kunnostamallaan moottoripyörällä haastatteluun.
Ei opiskelu aina pelkkää nousukiitoa ole ollut. ”Toinen vuosi oli vaikea ja välillä mieleen hiipikin ajatus, että mitä teen”. Erityisesti Heidi haluaa välittää kiitoksen lentokonetekniikan lehtori Juha-Pekka Koskiselle, joka jaksoi valaa häneen uskoa ja on kannustanut vaikeinakin hetkinä. Myös kaikille muille opettajilleen, henkilökunnalle ja opiskelukavereille Heidi haluaa esittää kiitokset mieleenpainuvista opinnoista, tuesta ja tsempeistä.
Yksi monista mielenpainuvista hetkistä on kolmen kuukauden työelämässä oppimisen jaksolta Satakunnan lennostosta, kun Heidi pääsi Hornetin huollon yhteydessä painamaan ohjaamossa asejärjestelmän testinappeja. ”Nämä ovat niitä Älä koskaan paina -nappeja, joita ei yleensä painella”.
Mielenkiintoista oli, että Heidi ja hän tyttärensä Ella olivat kumpikin WinNovan opiskelijoita samaan aikaan. Ellalla on ensimmäinen vuosi takana Turvallisuusalan opiskelua. Nyt on edessä hetki kesäloman viettoa. Luvassa on ainakin mökkeilyä, moottoripyöräreissuja ja rentoutumista. Kesäkuussa alkavatkin sitten työt Suomen Ilmailuopistolla, melkein WinNovan lentokonehallien naapurissa.
Vuoden opiskelija -tunnustus
38-vuotias Heidi suoritti Lentokoneasennuksen perustutkinnon ennätystuloksilla. Heidi Hellsten valittiin myös WinNovan Vuoden 2024 opiskelijaksi. Seuraavassa perusteluja valinnalle:
- Heidi on tinkimätön, tarkka ja tekee vaivaa säästämättä työtä varmistaakseen turvallisen lentomatkustamisen ja koneen toimivuuden. Lisäksi hän ajattelee työtään tiimihenkisesti.
- Heidi on suorittanut kaikki ammatilliset tutkinnon osat arvosanalla 5 ja on saanut alan työpaikan. Hän kiri muut opiskelijat kiinni, vaikka aloitti opintonsa myöhemmin.
- Heidi on aidosti kiinnostunut alasta ja teki valtavasti ylimääräistä työtä saavuttaakseen 13 + 1 part moduulia. Tämän lisäksi hän sai B1.1 Aeroplanes turbine ja B1.2 Aeroplanes piston BASIC-todistuksen ja 3 vuotta työkokemusta lupakirjaa varten. Tämän kaiken hän saavutti ensimmäisenä lentokonetekniikan opiskelijana WinNovassa.
- Heidin oppimistaidot, sosiaaliset taidot ja asenne työhön sekä kaikki ammattiosaaminen ovat vertaansa vailla.
- Heidi näytti mallia omalla esimerkillään, asenteellaan, tinkimättömällä sitoutumisellaan ja äärettömällä motivaatiolla opiskeluun, ja siten saavutti vertaistensa, muiden luokkien ja opettajien kunnioituksen.
”Jaa-a. Kaikki on aika lailla nyt saavutettu”, Heidi toteaa, kun häneltä tiedustellaan tulevaisuuden haaveista. Toivon, että pysyn terveenä ja saan tehdä alan töitä. No ehkä moottoripyöräilyyn liittyvä ”Iron Butt” -ajo olisi vielä toteutumattomissa haaveissa, kuten myös Kevon kanjonin vaellus, Heidi toteaa.
Kuvat WinNova / Nina Mäki, Hannu Lillomäki ja Mikko Mäntykangas.