Ammattitaidon ja osaamisen kehittämistä
Kiinteistövälitykseen suuntautuva liiketoiminnan ammattitutkinto on työelämässä arvostettu ammatillinen tutkinto. Tutkinto soveltuu kiinteistöjen ja huoneistojen arvon arviointiin, myyntiin ja vuokraukseen liittyvissä tehtävissä työskenteleville, kiinteistönvälitysalan myyntineuvottelijoille, myyntisihteereille, esimiehille ja kiinteistönvälitysalan yrittäjille. Tutkintoon valmistava koulutus on väylä kiinteistönvälitysalan ammattilaiseksi. Koulutus tukee myös valmistautumisessa valtakunnallisiin Keskuskauppakamarin LKV- ja LVV-kokeisiin.
Tämän tilaisuuden myös raumalainen asuntojen ammattilainen Heikki Vahteristo päätti hyödyntää, kun hän kohtasi WinNovan lehtori Mari Palojärven Satakunnan alueen kiinteistönvälittäjille verkostoitumis- ja koulutustilaisuudessa. “Siellä tuli esiin, että WinNova järjestää KiLAT-koulutusta, ja että uuden ryhmän haku oli parhaillaan päällä. Niinpä siltä istumalta varattiin Marin kanssa tapaaminen asian puitteissa”, kertoo Vahteristo.
Heikki Vahteristo on suorittanut vuonna 2022 KiLAT-tutkinnon WinNovan Porin yksikössä Mari Palojärven johdolla. Tällä hetkellä hän laajentaa osaamistaan WinNovan Johtamisen- ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoon (JYEAT) tähtäävässä koulutuksessa.
Aikaansaava suurperheen isä ja kiinteistönvälittäjä on välillä joutunut arjessa venymään, jotta on saanut opiskelut hoidettua ajallaan, energisyydestään huolimatta. Vahteristo välittääkin suuret kiitokset vaimolleen, mutta myös Palojärvi saa kiitokset kannustamisesta ja ajoittaisesta ”liikkeelle potkimisesta”. “Olisi saattanut aikarajat paukkua yli ilman hyväntahtoista painostusta”, Vahteristo myöntää.
Opiskelussa parasta ja mieleenpainuvinta on Vahteriston mielestä ollut opiskeluporukka, yhteishenki ja lähipäivien anti. WinNova on tarjonnut kannustavaa ja hyvää opetusta, paljon uusia tuttavuuksia ja verkostoja. Vertaistuki muiden samanhenkisten opiskelijoiden kesken on ollut myös tärkeää.
KiLAT-tutkinnon jälkeen olen saanut itselleni kaupanvahvistajan pätevyyden ja kehittänyt itseäni alalla osallistumalla muun muassa erilaisiin lakikoulutuksiin.
Lähitulevaisuuden suunnitelmissa Vahteristolla on saattaa tuo JYEAT kunnilla loppuun ja valmistua tämän vuoden syksyyn mennessä. Hyvästä opiskelukokemuksesta on jäänyt halu oppia lisää ja katsoa miten pitkälle urallaan pystyy etenemään. Seuraavaksi haaveissa olisikin suorittaa Ylemmän kiinteistönvälittäjätutkinto (YKV) tai Auktorisoitu kiinteistöarvioijan tutkinto (AKA).
Vahteristo kannustaa kaikkia hakeutumaan koulutuksiin ja kehittämään osaamistaan: “Lakkaa miettimästä ja ilmoittaudu mukaan. Mitä menetettävää sinulla on? Sen sijaan saavutettavaa on paljonkin”.