Siirry sisältöön

Turvallisuusalan kv-yhteyshenkilö vieraili Torreviejassa

Turvallisuusalan opettaja tutustumassa Harry's Lounge & Kitchen yritykseen.

”Urani” KV-toiminnan osalta starttasi virallisesti 1.1.2023, kun hyppäsimme Erno Sunin kanssa turvallisuusalan KV-vastaavan saappaisiin Marko Sookari siirryttyä tilapäisesti hankkeiden pariin.

Melko nopeasti kävi selväksi, että saattaisin päästä ensimmäiselle kansainvälisyysjaksolle jo kevään aikana, koska neljän opiskelijamme osalta oli kansainvälisyysjakso sovittuna ja aloitin matkajärjestelyt.
Tiina Kallio vinkkasi, että apuja voi pyytää Ikaalisten matkatoimistolta ja päätin kokeilla tätä vaihtoehtoa. Matkan järjestelyt sujuivat erittäin luontevasti ja voin suositella heidän palveluitaan lämpimästi.

Matkan tarkoitus

Matkani pääasiallinen tarkoitus oli käydä arvioimassa opiskelijoiden toimintaa yhdessä työssäoppimispaikkojen yhteyshenkilöiden kanssa ja samalla kartoittaa myös uusia mahdollisia yhteistyökumppaneita monialaisesti.

Menolentoni viivästyi noin tunnilla ja laskeuduimme Alicanten lentokentälle 26.3.2023 vasta 21.30 maissa.

Taisin muuten bongata matkalla lentokoneen ikkunasta Saksan ydinvoimalat, joista viimeisen tuotanto ajettiin alas 17.4.2023.

Lentokoneen ikkunasta olevassa kuvassa ydinvoimala.
Jono autovuokraamon tiskillä.

Koska hotellini sijainti oli noin 10km päässä Torreviejan keskustasta, niin katsoin parhaaksi vuokrata omakustanteisesti auton booking.com kautta. Rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, että hieman jännitti, että miten tämä erittäin edullinen auton vuokraus oikein toimii?
Matkalaukku hihnalta ja kohti Record Go -vuokraamon palvelutiskiä.

En ollut varannut nopeutettua käsittelyä ja olin kuullut, että odotusaika saattaa olla todella pitkä, mutta ilokseni sain huomata, että tarinat pitkästä odotuksesta tai aggressiivisesti vakuutuksia myyvistä asiakaspalvelijoista eivät ainakaan tällä kertaa pitänee paikkaansa.

Olin ottanut Norweigianin luottokorttiin omavastuuvakuutuksen, koska sen hinta oli pieni verrattuna 1400€ omavastuuseen, josta tehtiin heti varaus luottokortiltani.
Tämä omavastuuvakuutus kattaa siis mahdollisen omavastuun, jos sattuu vahinko ja ainakin itse koen sen olevan hintaansa nähden ihan järkevä turva.
Auton piti olla Hyundai Tuscon tai vastaava ja tilalle tullut uuden karhea Ford Kuga täytti kyllä odotukset helposti.

Sain auton alle ja syötin navigaattoriin Hotellin osoitteen. Noin 60 min ja väsynyt matkalainen painoi pään tyynyyn.

Päivien sisältö

Liikkuvuusjakson päivät noudattivat melko samanlaista kaavaa koko matkan ajan ja sisältö oli jotakuinkin seuraava:

Varo koiraa -varoitus talon seinässä.
Vartiointimerkki talon seinässä.
Rattotalli
Rafla & Torremarket
KahVilla

Uudet kumppanit

Uusien yhteistyökumppaneiden osalta tärppäsi myös ja seuraavien jaksojen osalta opiskelijat voivat tiedustella työssäoppimispaikkaa myös Otava Lounge & Bar ja AhtletiQ Finland S-L yrityksistä.
Otava on hiljattain avattu sauna- ja viinibaari ja pakkohan se oli itsekin käydä testaamassa keskiviikkoiltana heidän yleinen saunavuoronsa. Vilvoitteluosastolla vaihdoin kuulumiset jo eläköityneen tamperelaisen ammattikouluopettajan kanssa, joka kertoi muutaman erittäin hauskan tarinan omilta työajoiltaan. Nykyään talvet vietetään aikaa Torreviejassa ja kesällä nautitaan Suomen kesästä.

AhtletiQ Finlad taas tarjoaa suomalaisille yrityksille erilaisia aktiviteettimatkoja ja meidän opiskelijamme voisivat olla mahdollisesti mukana silloin kun heille tulee isompi ryhmä, jonka tiimoilta apukädet eivät ole pahitteeksi.

Kävin tiedustelemassa mahdollisuuksia yhteistyölle myös kansainvälisessä koulussa, mutta sen osalta jatkamme keskusteluja sähköpostin välityksellä ja saas nähdä, että mihin asiat etenevät.

Sää oli erittäin mukava koko matkan ajan, ja kotiin palaaminen 31.3.2023 ei houkutellut, koska lämpötilaero taisi olla pahimmillaan jopa yli 40 astetta.

Matkasta jäi erittäin hyvät fiilikset ja yllätyin positiivisesti oman ”rallienglantini” tasosta sillä eräs mukava brittipariskunta kehui sitä kovasti (taisivat olla vain kohteliaita).

Tämän reissun perusteella voin suositella liikkuvuusjaksoa lämpimästi kaikille!

Kalle Leppänen