Työssäoppimista poikkeusolosuhteissa
Olemme kaksi keväällä valmistuvaa lähihoitajaopiskelijaa lasten ja nuorten osaamisalalta Porista. Miltä näyttää työssäoppiminen poikkeustilanteen aikana? Miten kaikki saadaan järjestettyä niin, että normaali
työssäoppiminen saadaan korvattua? Tässä meidän kokemuksemme aiheesta.
Aloitimme viimeisen, 10 viikkoa kestävän työssäoppimisemme normaalisti maaliskuun 9. päivä. Toinen meistä aloitti harjoittelun alakoulussa koulukäynninohjaajan työhön tutustuen, ja toinen meistä nuorisotilalla
nuoriso-ohjaajan töihin perehtyen. Kerkesimme suorittaa normaalia työssäoppimista n. puolitoista viikkoa, jonka jälkeen Korona-viruksesta aiheutuva poikkeustilanne muutti kaiken. Hetken kaikki tuntui olevan sekaisin, ja olo oli kuin pyörremyrskyssä. Miten kävisi työharjoittelun, tai ylipäätään valmistumisen näin opiskelujen loppuvaiheilla?
Muutama päivä kului, ja pohdimme opettajien, sekä muiden luokkatoverien kanssa mahdollisia työssäoppimisen korvaavia vaihtoehtoja. Tilanne oli jokaisella uusi ja ennennäkemätön. Opettajat ahkeroivat kovasti yrittäessään miettiä meille erilaisia mahdollisuuksia näyttää osaamisemme. Kävi ilmi, että eräs WinNovan sosiaali- ja terveysalan opettaja oli tarjoutunut ottamaan vastaan omaan kotiinsa yksi tai kaksi opiskelijaa työssäoppimiseen. Tämä mahdollisuus kiinnosti meitä heti! Tartuimme tuumasta toimeen, ja
kerroimme opettajallemme, että olisimme kiinnostuneet paikasta. Otimme rohkeasti yhteyttä kyseiseen opettajaan, ja hän kertoi olevansa iloinen tulostamme.
Tuleva työssäoppimispaikka sijaitsi Pomarkussa, johon kuljimme yhteiskyydeillä. Saavuimme perheeseen torstai aamulla 26.3. Perheen äiti otti meidät vastaan. Lapset ja perheen isä olivat yläkerrassa työskentelemässä. Kävimme esittäytymässä heille, ja tuntui, kuin olisimme ennenkin olleet perheessä. Vastaanotto oli lämmin ja kotoisa. Tulimme heti hyvin toimeen lasten ja vanhempien kanssa, ja lapset pitivät meitä kuin ominaan. Ensimmäiset päivät kuluivat tutustumisen parissa. Perheessä on kolme lasta iältään 6-, 9- ja 13-vuotiaat. Saimme siis kokemusta laajasti eri ikäkausista.
Tässä muutama kuva touhuistamme:
Päivät kuluivat nopeasti, ja kohta työharjoittelumme perheessä loppuu. Ajatus tuntuu haikealta, mutta samaan aikaan helpottuneelta, että saimme tämän mahdollisuuden. Lapset ovat tulleet erittäin tärkeiksi lyhyessä ajassa, ja heitä jää hirveä ikävä. Olemme sanoinkuvailemattoman kiitollisia perheelle tästä uskomattomasta mahdollisuudesta. Tämä on ollut korvaamattoman tärkeä meille tässä poikkeustilanteessa. Työssäoppiminen arkisissa olosuhteissa, ja toisen perheen kotona on tuntunut mieluisalta. Olomme on aina ollut tervetullut ja perheessä on aina vallinnut välittävä tunne. Vaikka tarkoituksemme oli alun perin mennä aivan erilaisiin harjoittelupaikkoihin, niin on tämä mahdollisuus tuonut meille näkökulman perhetyöntekijän työhön.
Saimme jälleen huomata hyvän esimerkin siitä, miten asiat järjestyvät aina. Tällaisessa poikkeustilanteessa meidän on tärkeää pitää yhtä. Pysytään siis toistemme tukena, ja huolehdimme omasta ja muiden hyvinvoinnista.
Teksti: Ida Lehtonen ja Matilda Wallenius
